Uusi lukuvuosi, uudet kujeet?

Hui, huomenna pyörähtää käyntiin Helsingin yliopiston syyslukukausi 2012! Ja mua jännittää! Sen perus japaninkurssin lisäksi aion haastaa itseni tänä vuonna myös korean kielen parissa. :) Näiden lisäksi pääaineen syventäviä kursseja sekä jotain "satunnaisia" lukujärjestyksen täytekursseja, joilla saan kandista puuttuvat oparit sekä opintotukia varten vaadittavat pisteet kasaan.

Kandin tutkinnosta mulla siis puuttuu enää jotain vapaasti valittavia opintoja, itse "tutkielma" tuli kirjoitettua kolmosvuonna ennen vaihtoon lähtöä. Houkuttelisi aika lailla lohkaista niistä vaihdossa suoritetuista opinnoista joku pieni potti ja heittää se kandiin, että saisin ne paperit aiemmin ulos.

Niin, Wasedan kevätlukukauden arvosanat ovat saapuneet niiden net-portaliin! Viime lukukauden jälkeen arvosanoja sai odotella muistaakseni pidempäänkin, ja olinkin varautunut odottamaan jonnekin syyskuun puolivälin tietämille, että ne julkaistaan. Mutta täytyy sanoa, että ihan kivalta se arvosanarivistö siellä näytti. Kevätlukukauden kursseista sain arvosanoiksi pelkkää aaplussaa tai aata. Jee! Arvosteluasteikko Wasedassa on siis Helsingistä poiketen A+ (=paras), A, B, C, F (vai olikohan se sittenkin D? Joka tapauksessa hylätty).

Kaikista suurin ylläri oli kyllä se meidän maailmanlopun Eurooppa-kurssi, josta jollain ihmeen kaupalla kiskaisin myös A:n. Uskomatonta! No, en voi valittaa. :D Oli tarkoitus kertoa vähän tarkemmin mitä arvosanoja mistäkin sain, mutta tietenkin se waseda net portal on just nyt jollain huoltokatkolla. Voivoi.

Seuraavaksi pitää odotella opintosuoritusotteen saapumista tänne Suomeen meidän vaihtopalveluihin, minkä jälkeen täytyy käydä hyväksilukemassa nuo oparit. Tämä pitäisi tehdä muistaakseni syyskuun loppuun mennessä, ettei Kela kerkeä alkaa ihmetellä sitä, miksi viime lukuvuodelta ei ole rekisterissä yhtään opintopisteitä. 

Täytyy myös pikkuhiljaa alkaa miettimään, kuinka paljon aion pyytää opintopisteitä täällä Helsingissä noista Japanissa suoritetuista kursseista. Opintopistesysteemi on erilainen siellä ja täällä, joten täytyy katsoa sitä tehdyn työn määrää suhteessa saatuihin pisteisiin, ja jotenkin soveltaa ja verrata sitä Helsingin yliopiston vaatimuksiin. Tuon vaihtovuoden aikana takamusta sai puuduttaa koulun penkillä (per viikko) enemmän kuin mitä Helsingissä on aiempina vuosina tullut tehtyä, ja toivottavasti se näkyy myös niissä pisteissä, mitä tänne tulen hyväksilukemaan. Työmäärä kursseja kohden tosin vaihteli melkoisesti, osa kursseista oli todella työläitä, ja vaati paljon aikaa myös koulun ulkopuolella, kun taas osasta selvisi kohtuullisen helpolla. Mutta niille, jotka käsittää vaihtovuoden pelkkänä vuoden rellestysreissuna tai loputtomana bailaamisena, voin kyllä sanoa, että aika lailla sitä oikeaa opiskeluakin sinne vuoteen mahtuu. Ainakin allekirjoittaneen kohdalla.

Ja ja ja, mitäs muuta tänne Helsinkiin. Yliopistoliikunta, tai UniSport, on taas kehissä. Oon käynyt pari kertaa hakemassa hyvää fiilistä plus kiduttamassa lihaksiani Bodypumpin parissa, ja ens viikolla taas jatkuu. Viime tiistaina kävin myös pikkusiskon kanssa moikkaamassa Lady Gagaa, vaikkei backstagelle saakka päästykään, toisin kuin eräät... :P Japaniakin on tullut vähän treenattua parin Wasedasta Helsinkiin vaihtoon tulleen japanilaisen tytön kanssa. Ja nyt yritän metsästää kovasti töitä itselleni, että on sitten varaa karata Pekingiin mahdollisuuden tullen! 

Vuosi kerrallaan.

Niinhän siinä kävi, että viimeiseksi Japanipäivitykseksi jäi tuo heinäkuinen, pari viikkoa ennen Suomeen paluuta kirjoitettu postaus. Kuukaudessa maisemat, maat, valuutat ja tunnelmat ovat kerenneet vaihtua täydellisesti. Nyt oon ollut Suomessa reilu kaksi viikkoa, ja kummallisesti Japani ja siellä vietetty elämä tuntuu älyttömän kaukaiselta! Pikakelaus tapahtumien kulusta tuosta kuukauden takaisesta tähän päivään menisi suunnilleen näin:

Viimeiset kouluhommat puskettiin läpi jollain ihmeen tarmolla, minkä jälkeen maallisen omaisuuteni pakkaukseen ei ihan hirveästi jäänyt energianhippusia. Ja tuskanhiki otsalla ja kaamealla häsellyksellähän se homma tuli hoidettua: tavaraa oli kerennyt kertyä vuoden aikaan aika hurja määrä, ja opiskelujen päätyttyä "rauhallista"pakkausaikaa mulle jäi yhden viikonlopun verran. Tavaroiden jaottelu meni suunnilleen näin: "mukaan", "postitse Suomeen" ja "roskiin". Painavin laukuin suuntasin sitten 30. heinäkuuta kohti Naritan lentokenttää. Iso matkalaukkuni oli viisi kiloa ylipainoinen, mutta ihmeekseni en joutunut siitä mitään pulittamaan (kiitos ihanalle Korean airin check-in ladylle). Naritasta sitten älyttömällä Tokio-Soul-Praha-Helsinki -lentokuviolla palasin armaalle kotimaan kamaralle.

Matkatoverini Pandanen.

Nyt kaksi ja puoli viikkoa Suomessa oleiltuani täytyy todeta, ettei mikään sen suurempi vasta-kulttuurishokki ole päässyt yllättämään ainakaan vielä. Paitsi pieniä hämmästyksiä on luonnollisesti ollut; Ihmiset on isoja ja niitä on tosi vähän! Oikeanpuoleiseen liikenteeseenkin kesti hetken aikaa tottua. Liukuportaissa ei seisotakaan vasemmalla puolella, vaan oikealla! Huomaan myös välillä miettiväni, että onkohan täällä Suomessa soveliasta tehdä joitakin asioita, esim. syödä jotain samalla kun kävelee kadulla, tai pussailla julkisesti, asioita, joita syystä tai toisesta ei Japanissa juurikaan nähnyt. :D Pari päivää sitten pääsin tuomaan ensimmäisiä tavaroitani uuteen kotiini, jossa asustan tästä vuoden eteenpäin. Tänään saan loput tavarat, minkä jälkeen pääsen ehkä vihdoin asettumaan tänne kunnolla.

Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että Suomeen paluu on sujunut yllättävän sutjakasti. Välillä on tuntunut jopa siltä, ettei olisi poissa ollutkaan! Vietin aikani niinkin tiiviisti ihanan poikaystävän kanssa, ettei vaihtovuoden päättymistä ja tätä koko elämänmuutosta ole ehkä kerennyt edes ajatella tai tajuta. Eilen kuitenkin jouduin hyvästellä junahytillisen rakkaita ystäviä, Kalle mukaanlukien, jotka suuntasivat Moskovan kautta Trans-Mongolian junaan, kohti Kiinaa ja vaihtovuotta siellä. Hyvästely oli jälleen kerran kova paikka, ja on laittanut tunteet aikamoiseen myllerrykseen. Mutta ehkäpä tämä tunnemylly pyörittää niitä Tokiovuoden aikana opittuja asioita ja oivalluksiakin pintaan. Toivottavasti.

Seuraavat päivät mua pitää kiireisenä siis kodin laittaminen ja Helsingin yliopiston tämän vuoden opetustarjontaan tutustuminen. Ajattelinpa jopa haastaa itseni pieneen kanji-kertaukseen ennen Japani 4 -kurssin alkua, joskin itseni tuntien hieman epäilen sen onnistumista. :P Joka tapauksessa, vuosi kerrallaan tässä mennään. Vuosi Japanissa, sitten vuosi tässä uudessa kodissa, vuosi eteenpäin opiskeluja (jospa saisi ne kandinpaperit käteen tänä vuonna!), vuosi halpojen (Kiinan!) lentotarjousten kyttäämistä, ties mitä kaikkea 2012-2013 tuo tullessaan!

Mun ja Sonjan yukata-sugatat ja ilotulitusnäytöksen jälkeiset muikeilut.

Blogin jatkosta sen verran, että mulla on nyt mietintämyssyssä eri vaihtoehtoja tälle blogille. Pohdinnassa on, jätänkö tämän blogin vain vaihtoblogiksi ja vaihtovuoden jälkeen siis hiljaiseksi, vaiko vaihdan sen teemaa hieman yleisempään japaninopiskelijan opiskelu/elämä-kombinaatioon. Kellään mitään vinkkejä/ideoita/ehdotuksia?

Kuuman kostean, minä tunsin Mombasan?

Terveisiä helteisestä Tokiosta! Mittari näytti aamukymmenen aikaan +28°C ja kuumemmaksi vaan käy. Eikä aurinko edes paista! Olo on yhdellä sanalla kuvattuna nihkeä. Tää on siis se Japanin 蒸し暑い (mushiatsui) eli kuuman kostea kesä. Mä en oo ihan varma että onko mua tehty tällaisia lämpötiloja varten. Vaikka toisaalta, tämä kyllä peittoaa mennen tullen talven ja sisällä värjöttelemisen...

Noniin, alun vuodenaikatervehdyksen jälkeen muihin aiheisiin. Edessä pitkä postaus ja paljon kuvia, pahoitteluni.

Tää on nyt kyllä lopun alkua. Ensi- ja seuraavan viikon koulutehtävien aikataulu näyttää seuraavanlaiselta.

-森々-sensein final exam ja yhden japaninkurssin rästitehtävien palautus maanantaina. Myös viimeisen repooton viimeisen/korjatun version palautus.

-Tiistain japanintunnille tiivistelmän palautus. 

-Perjantaiksi Race&Ethnic relationssin final examin palautus.

-Seuraavalla viikolla keskiviikkona aamulla 日本語機能文型-kurssin koe, ja iltapäivällä Eurooppakurssin final exam. 

-Perjantaina closing ceremony. Opiskelijakortin palautus.

...ja mun Waseda-opinnot on tällä ohi?! HULLUA!? Nyt en haluais lähtee täältä! 

Pari edeltävää viikkoa on ollut kyllä tosi kiireisiä koulujuttujen kanssa. Viime viikonloppuna otettiin kuitenkin pieni irtiotto ja lähdettiin 12-henkisellä kaveriporukalla Gunmaan retkeilemään. Pojat vuokrasivat autot eli rentakaa:t (ihanaa katakanaenglantia, englannin kielen rent a car -sanoista japaninnos siis...:D) huristeltiin Minakami-nimiseen kaupunkiin 2-3 tunnin matkan päähän Tokiosta, mistä meille oli vuokrattuna pieni mökki, teltta, pari katosta ja grilli. Vaikea uskoa, että leirintäalueelta voi vuokrata kaiken mitä retkeilyyn vain tarvitsee, makuupusseista ja puhallettavista tyynyistä telttaan, pallogrilliin ja katokseen asti! Suomessa moinen ei kai onnistuisi? Mut toisaalta, tää oli niinkun toisen opiskeluvuoden japanin keskustelutunnilla, kun piti harjoitella soittamista leirintä-firmaan ja leikkiä vuokraavansa sitä ja tätä retkeilyä varten. :D

No, takaisin aiheeseen. Leirintäalueelle saavuttuamme alettiin pystyttää telttaa ja katoksia, mutta suomalaisen kesäsään tyyliin siinä vaiheessa taivaat aukesivat ja vettä alkoi sataa kaatamalla. Onneksi siellä oli kuitenkin katos, jossa saatiin grillattua säästä huolimatta. Lähinnä siis kuitenkin syötiin (ja juotiin) se ilta, ammuttiin myös jotain pieniä ilotulitteita, ja yö nukuttiin huonosti makuupussissa mökin kovalla lattialla. Tässä vaiheessa täytyy mainita, että siinä mökissä missä yövyttiin, ei ollut mitään huonekaluja. Ei mitään! :D Se retkeilyalue oli alueella, jossa on paljon onseneita, niin onneksi seuraavana aamuna päästiin vähän rentoutumaan ja virkistäytymään onseniin. Sen jälkeen vielä viimeisiä grillauksia ennen kuin huristeltiin takaisin Tokioon. Kaiken kaikkiaan mukava viikonloppu. Mukavaa, että on löytänyt sellaisia japanilaisia kavereita, jotka jaksavat töidensä ohella vielä järkätä tällaisiakin juttuja. :)

Siellä oikeesti satoi kaatamalla. Tää on ainoa kuva josta edes vähän näkee, kuinka harmaana siellä oikeesti tuli vettä. Ja tässä on ehkä jopa vähän jo laantunut se pahin sade.

Yakisobaaaa! Ja sipuliyllärit.

Sade taukosi välillä.

Onseniin!

Mun kanssa kohta vuoden täällä seikkailleet Taija ja Sonja ♡

Tänä viikonloppunakin on menoa vaikka kuinka! Tänään illalla hengausta Hoshienissa (yksi Wasedan asuntola, jossa monta vaihtarikaveria asuu), ja lauantaina on vielä viimeiset Tokyo international networking partyt, nyyyh ;( ! Ja sunnuntaina, jos sää sallii, niin suuntaamme biitsille Kamakuraan! 海へ行こう eli biitsille meneminen on ollut myös yksi juttu, minkä haluan Japanin kesässä kokea! :) 

Mutta, jotta voin hyvällä omalla tunnolla nauttia biitsistä ja bileistä, pitää nyt palata koulujuttujen pariin!

P.S. Mulla oli eilen esitelmä yhdellä SILS-kurssilla. Ja jos on jotain, mitä inhoan hyvin paljon, niin esitelmien pitäminen. Oon surkea laatimaan powerpointteja, ja useimmiten harjoittelusta huolimatta onnistun jäätämään todella pahasti niissä jutuissa. Selvisin kuitenkin hengissä siitä, ja päätin sit palkita itseni pienellä shoppailulla. Onhan myös alemyyntien aika! Ja sitäpaitsi en oo pitkään aikaan käyny ostoksilla (muutaku tilaillu netistä kimonovermeitä ja yukatasettejä, hups...)! No tunti Shinjukun Lumine-ostoskeskuksessa riitti. Ihmisiä ihan sairaasti, myyjät huutaa täysillä tarjouksia, タイムセールa  (=time sale) ja Irasshaimaseeee~ niillä niiden nasaaleilla nenä-äänillä. Plus vielä sellanen yökerho-musiikki ihan kunnioitettavilla voluumeilla siinä taustalla pauhaamassa. Toivoin kovasti, että mulla ois ollut korvatulpat mukana. Kuitenkin, yllätyksekseni löysin juuri kaksi pitkään haaveilemaani asiaa; kengät ja maksimekon, joka suureksi ihmeekseni oli juuri oikean pituinen! Koska en oo jaksanut ladata kameran akkua, niin tässä huonolla kännykameralla napattu suttuinen kuvatodiste:

Ilmeisesti tollanen mintunvihreä/sinertävä väri seuraa mua tänä keväänä/kesänä! Ostin kutakuinkin ton värisen takin sieltä Soulista, kynsilakkaakin löytyy tossa sävyssä, ja nyt noi kenkulit. Mätsää myös mekon kuviointiin. :)

sadekautta ja taifuuneja.

Huhhuh, kiirettä pitää! Monesti oon istunut tässä koneen ääressä ja ollut aikeissa kirjoittaa blogipostausta, mutta aikomukseksi se on aina jäänyt. No, jospa nyt sitten vihdoinkin! :)
Toivottavasti itse kunkin juhannus meni mainiosti! Suomen kesää ja luontoa, ja juhannussaunaa on kyllä aikamoinen ikävä! Ja vaikka täällä on kaikki hyvin ja on kivaa, niin lasken silti aamuja siihen että pääsen takaisin Suomeen! :P

Viikko sitten isoveli Sakari ja serkkupojat Eetu ja Eemil lentelivät tänne Tokioon mua moikkaamaan. Ja kyllä olikin kiva nähdä niitä pitkästä aikaa! Poikien kanssa on tullut viiletettyä pitkin Tokiota, ja käytiin me yksi yö onseneilemassa Hakonessakin. Ja niin, viimeyönä päädyttiin menemään klubbaamaan Shibuyaan. Ja jälleen kerran muistin, miks en tykkää käydä klubeilla. Liikaa ihmisiä, liian kovalla musa, puolessa välissä väsähtää ja sit joutuu ottaan taksin kotiin koska ei kulje junia. Not my thing selvästikään.
Pojat lähtee tiistaiaamuna takaisin Suomeen, joten vielä huomenna keretään viettää iltaa yhdessä. Ja mikä mukavinta, saan lähetettyä niiden mukana ainakin yhden jättimatkalaukullisen vaatteita ja kenkiä Suomeen! Jos kurkkaa vaatekaappiin, niin se näyttää ehkä hitusen tyhjemmältä kuin normaalisti, mutta kyllä sitä tavaraa vieläkin on ihan hulluna. Joudun lähettämään jotain kirjoja ja papereita varmaan vielä laivarahtina kohti kotimaata, ehkä jotain muutakin.

Ja onhan tässä kaikkea muutakin sattunut ja tapahtunut. Samana aamuna, kun pojat tuli tänne, mun tietokone jotenkin poksahti rikki. Onneksi Apple korjasi koneen kuntoon, niin pääsin takaisin datailun pariin. Eihän se ilmaista ollut, mutta toivon, että se kalliilla hinnalla ostettu vakuutus nyt edes jotain siitä kustantaisi.
Niin, sitä rahaa tosiaan menee sellaista vauhtia, että ihan hirvittää. Siinäkin mielessä on kyllä mukavaa päästä takaisin Suomeen, että eläminen ei oo ihan näin kallista. Rahaa on nyt uponnut normaalia enemmän siihen Hakonen reissuun, läppärin korjauttamiseen, keikkoihin ja sitten, mun uuteen aarteeseen:

Niin, menin ja ostin sitten sen kimonon, mistä oon haaveillut jo pitkään. Itse kimono on second handia, alunperin jollekin kai mittatilaustyönä tehty, ja aika juhlava, eli sitä ei ihan noin vaan voi pukea päälle ja lähteä kaupungille kävelylle. Löysin sen pienestä kimonokaupasta Koenjissa. Jotenkin rakastuin tuohon poltetun oranssin/punaisen väriin heti kun näin sen. Materiaali on siis silkkiä, ja helmassa sekä hihoissa on tuollaisia kuvioita. Kimonon pariksi löytyi siihen mätsäävä valko-oranssi-kulta-vihreä sävytteinen obi (eli vyö) ja vihreä obijime (ohuempi nauha, joka tulee obin päälle) sekä muita tarvittavia vermeitä, nämä Shinjukun kierrätettyjen kimonojen kaupasta. Vieläkin puuttuu kengät ja jotain obin alle tulevia tarvikkeita. Mutta onhan tässä nyt vielä viisi viikkoa aikaa etsiä kaikki loputkin. :) Tuohonkin siis yllättävästi rahaa uppoaa, kun ei omista valmiiksi yhtään mitään.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa viimeaikojen retkistä Tokiossa ja Hakonessa. Hyvää yötä!

Auringonlasku Tokyo Metropolitan Government buildingista. Tokio näyttää aina yhtä järjettömän suurelta, en voi käsittää sitä. Jotenkin en koskaan kyllästy katselemaan tätä maisemaa.

Hakonen onsenin ruuat! Nam!

Meidän huoneen ikkunasta näkyi jostain vuorelta tuleva vesiputous! Ulkoilmakylpy oli sen putouksen juurella. Yhdet makeimmista kylvyistä missä oon ikinä ollut.

Ja vielä Gundam Odaibassa!

Kymmenen viikkoa.

Kummallista miten nopeasti aika täällä menee. Kun ajattelee sitä, että vuosi on kohta ohi, niin päällimmäisenä tunteena on lähinnä hämmennys. 

Aika Japanissa on kohta lopussa, enkä mä oo tehnyt kaikkea tai nähnyt kaikkea mitä haluaisin! Tuntuu, etten osaa japania niin hyvin kuin pitäisi! Ajatukset tulevaisuuden suhteenkaan ei tunnu yhtään selkeämmiltä kuin tänne lähtiessä: ei ole gradun aihetta selvillä, en tiedä mitä työtä haluan tehdä, eikä ajatus opinnoista syksyllä Helsingissä (josta vuorostaan moni tärkeä ystävä lähtee vuodeksi vaihtoon ulkomaille) innosta paljoakaan. Tiedostan kyllä sen, että ei kaikilla tarvitse olla kunnianhimoa ja halua tulla tutkijoiksi, jatko-opiskelijoiksi ja tohtoreiksi. Mutta jos jostain saisi sitä tietoa ja taitoa kirjoittaa edes se gradu. Ja mielellään ennen kuin oon ihan ikäloppu.

Niin, täällä se ikäkin nousee välillä kummastelun aiheeksi. Oon saanut kuulla olevani 超お姉ちゃん/chô-oneechan eli "toooosi isosisko". Tuo isosisko/vanhempi sisko -nimitys on siis usein käytetty vanhemmista naispuolisista henkilöistä. Eli siis ihmeteltiin, että jopas olen jo vanha. 25-vuotias on täällä sellainen ikä, että pitäisi olla jo hyvinkin kiinni työelämässä, mielellään myös naimisissa tai ainakin matkalla sinne. Suurin osa näistä Wasedankin ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista on 19-20-vuotiaita, eli monet ihan lapsia vielä, vanhempiensa luona asuvia. Joten ei liene ihme, että välillä tuntuu elävänsä ihan eri maailmassa, kuin monet opiskelutoverit. Maailmankuva ja käsitys asioista on aika erilaisia. Tää varmaan osaltaan selittää sitä, miksi täältä Wasedasta ei ihan hirveästi ole löytynyt japanilaisia sydänystäviä tämän vuoden aikana. On toki ystäviä ja kavereita, joita näkee useammin kuin toisia, ja joiden kanssa tulee enemmänkin juteltua jne, mutta useimpien kanssa juttelu jää todella pinnallisiin aiheisiin. Mutta tällä erää ei enempää valitusta näistä ihmissuhteista japanilaisten kanssa. Voisin jatkaa aiheesta vähän pidempäänkin, teen sen sitten ehkä joskus myöhemmin. 

Pääpointti tänään siis se, että viime aikoina moni asia on tosiaan enemmän tai vähemmän mietityttänyt. Välillä en haluaisi millään tämän vuoden olevan ohi. Nähtävää, koettavaa ja opittavaa on täällä vaikka kuinka. Välillä kuitenkin haluaisin just nyt takaisin Suomeen. Mutta yleensä sen jälkeen tulee huono omatunto, sillä ihan niin kuin johonkin kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluisi se, että ajatusten pitäisi olla luokkaa "Aaa kaikki Japanissa on niin ihanaa! Haluan jäädä tänne, Suomessa ei oo mitään. Tulee niiiiin ikävä kaikkia ja kaikkea täällä." Pitäisi nauttia enemmän kaikesta ja (mun inhokkisanonnan mukaisesti:) "ottaa kaikki irti" tästä vuodesta, eikä miettiä tulevaa.

Joka tapauksessa. Asiat on täällä kuitenkin ihan hyvin, Japani ja Tokio on edelleen kivoja ja mukavaa tekemistä riittää, joten no worries. On vain pysäyttävää aina välillä tajuta, kuinka lyhyt elämä on. 

Loppukevennyksenä mun Cheat Sheet yhtä koetta varten. Tiivistettynä kaikki mitä tarvitsee tietää YK:sta! Tätä kurssia vetävän proffan sanoin: Memorizing is a nice thing, but eventually everything you have memorized will vanish. The cheat sheet will remain. ♡

(P.S. Luin muuten vähän aikaa sitten Ilta-sanomien sivuilta jonku artikkelin, jossa kerrottiin "miksi vasenkätisyys pilaa elämän". No sen mukaan me murehditaan kuulemma enemmän kuin oikeakätiset, ja kulutetaan enemmän aikaa päätöksen tekemiseen. Ja tää on ainakin Sonjan mukaan havaittavissa mun kohdalla... Hmmmm, menisköhän tää nyt sen piikkiin?)

Sellainen maanantai.

Nojoo, just kun kerkesin kehua mun ihanaa polkupyörää, se menee ja pettää!

Aamulla kouluun lähtiessä huomasin, että takarengas oli puhki. Miks just tänään, kun olin muutenkin vähän myöhään liikkeellä?! Normaalisti varaan koulumatkaan sellaiset reilu 40 minuuttia, vaikka tiedän että matkasta selviää alle puolen tunnin. Mutta ajattelen aina, että voinpahan ainakin ajella rauhallisesti (mitä en loppujen lopuksi ikinä kuitenkaan tee!) ja muutenkin luennolle on kivempi mennä, jos ei oo ihan hengästynyt ja hikinen. Tänään sitten, kun aamutoimissa kestikin normaalia kauemmin (lue: kun torkutin pari kertaa liikaa) ja pääsin matkaan normaalia myöhemmin, olikin pyörän selkään noustessa ikävä yllätys. No, kävely- ja metrohommiksihan se sitten meni, ja viikko alkoi mukavasti pienellä myöhästymisellä. Voivoi. Pyörä on kuitenkin nyt korjattavana tuossa läheisessä pyöräliikkeessä, ja saan sen illalla.

Ja mitäs muuta tänään... Yhdellä luennoilla keskusteltiin Michael Jacksonin Black or White videosta ja siitä, mitä sillä videolla halutaan sanoa. Toisella luennolla sain tietää, miten YK:hon pääsee töihin. Ymmärsin sitten, ettei YK todennäköisesti tule olemaan mun työnantaja tässä elämässä, koska en osaa ranskaa enkä mitään muutakaan YK:n virallisista kielistä englannin lisäksi. Tulevaisuuden ammatinvalintakin helpottui huomattavasti kun voin tämänkin ruksia pois vaihtoehtojen listalta.

Mut nyt lähdenkin jo hakemaan pyörää, ja sitten täytyykin vissiin miettiä jotain päivällistäkin. Huoh.

五月病

Tiedättekö sen tunteen, kun loman jälkeen paluu takaisin arkeen, töihin ja opiskeluun on super uuvuttavaa. Sitä on liikkeellä, ainakin täällä Japanissa, ja sille on muuten nimikin, gogatsubyo (五月病). Toukokuun alussa ollut Golden Week (viikon sisällä useita peräkkäisiä kansallisia vapaapäiviä = viikko lomaa, jee) on takana ja viikon verran on jo yritetty palautua opiskelurytmiin. Eli siinä missä suomalaiset opiskelijakollegat alkavat virittäytyä kesätöihin ja lomatunnelmiin, täällä Japanissa yliopisto-opiskelijoilla opiskelutahti sen kun kiihtyy. Reilun viikon päästä on ensimmäiset mid-term kokeet, minkä pitäisi varmaankin alkaa myös suunnitella erään kurssin esitelmän aihetta ja sisältöä. Ja vaikka mulla on luentoja vain maanantaista torstaihin, vaikuttaa siltä, että kyllä sitä työtä ja tehtävää riittää näissäkin kursseissa mitä oon ottanut. Ja keskiviikot ja torstait luennot alkaa jo yhdeksältä, eli kohtalaisen aikaisilta aamuherätyksiltäkään ei voi välttyä.

Ja niin! Oon tsempannut sen pyöräilyn kanssa! Koulumatkat Nakanosta Wasedaan taittuu näppärästi pyörällä nykyisin. Aluksi aikaa meni melkeen 40min, kun ajelin pyöräteitä jalankulkijoiden seurassa, mutta nykyisin riittää 25 minuuttia, kun oon löytänyt paremman reitin ja siirtynyt autokaistoja pitkin ajelemaan. Tosin siinä on joka kerta oma jännityksensä ja pelkonsa, kun tukka putkella ajelee autojen kanssa. Liikenne on ihan hullua, ja taksit varsinki on ihan törkeitä kun ne ei yhtään katso, että meinaako ne kiilalta meitä pyöräilijöitä. Pyöräilykypärä ois mukava, mutta harmi vaan kun oon nähnyt ainoastaan pikkulasten malleja. :/

Mun mama-chari ♥!

Uljas, mutta hieman ulkoilmaa ja säitä nähnyt ja kokenut polkupyöräni päätyi mulle käytettynä kaverin kaverin kautta. Ruosteinen kori on aika törkeen näkönen, ja ruosteessa on myös tuo penkin alla oleva tanko. Mutta hyvä tuolla on ajaa, kuusi vaihdettakin löytyy! Ja tosiaan maksoi vain 3000 jeniä (+500 jeniä rekisteröintiin). Laskin muuten, että viikon koulumatkoissa säästän 1280 jeniä, jos kuljen pyörällä. Ei se nyt niiiin paljon oo säästöä, mut esim kolmessa kuukaudessa tulee jo 150-200 euroa säästöä! Mitä kaikkea sillä rahalla voikaan ostaa!

En muista kirjoitinko syksyllä siitä meidän vuotavasta katosta. No, joka tapauksessa. Tuossa toisessa huoneessa oli katossa sellainen pieni musta aukko, josta kaatosateella vuoti vettä. Me valitettiin siitä tuonne vuokrafirmaan ja niiden talkkarit kävi kattoon sitä ja lupas tehdä asialle jotain. Ei ne kyllä tehny mitään, ja siksipä nyt vähän aikaa sitten kun oli sateisia päiviä, sieltä tuli taas vettä. No, ei muuta kuin taas valittamaan tuonne sedille, ja taas ne kävi katsomassa sitä ja lupasivat tehdä asialle jotain. Sovittiin sitten, että ne tänään tulee fiksaamaan sen reiän kun minä ja Sonja ollaan pois kotoa. Sanoin Sonjalle lähtiessä, että "No ne varmaan peittää sen jollain valkosella teipillä, ja ajattelee ettei ongelmaa ole, jos sitä ei nää." Arvaattekin varmaan millainen lopputulos odotti, kun palattiin kotiin. :D

Valkoista teippiä reiän päällä, mutta sen lisäksi kattoon on ilmestynyt mystinen luukku! Mitä se tarkoittaa? Se on niin pieni ettei siitä mahdu ihmistä, ehkä pää tai käsi, mut miten sen kautta voi mitään tehdä? En ymmärrä! Voin sanoo että mulla on huonot vibat tästä...

Tuolla nurkassa on nähtävissä se kastunut kohta, joka on peitetty teipillä. Epäilyttävää.

En myöskään oo tainnut laittaa ikinä mitään kunnon kuvia meidän kämpästä, joten tähän loppuun vielä pari sellaista.

Meidän polaroid-seinä! Myös nähtävillä tämän talon Kamidana, eli meidän tapauksessa The Internet!

MyRoom! Miettikää, oon kohta vuoden eläny talossa, jossa on maailman rumimman väriset verhot ja jonka ikkunoista ei näe ulos. 

Kirsikankukkien loistoa vielä kerran.

Kevät!

On lauantai, toinen kupillinen aamukahvia menossa (puoli kolmelta iltapäivällä!) ja kuivattelen hiuksia ja kynsilakkoja. Eli hyvä hetki päivittää blogia taas pitkästä aikaa. 

Janna ja Annika oli täällä käymässä viime kuussa, olin itse reilun viikon Koreassa Kallen kanssa, ja Tokioon palattuani oon päässyt nauttimaan Japanin keväästä ja kirsikankukista. Täytyy jälleen kerran sanoa, että kevät on ehdottomasti mun lempivuodenaika. Säiden lämpeneminen ja puiden orastavat lehdet, lämmittävä aurinko ja se fiilis, kun voi kaivaa kevättakin ja tennarit kaapeista. Ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa omin silmin nähty kirsikkapuiden kukinta. Ei voi ajatella muuta kuin että luonto on ihmeellinen. Ja elämä on aika ihanaa. 

Koulu myös alkoi jälleen, mikä on vaihteeksi ihan mukavaa. Kevätlukukauden opintoihin kuuluu japanintuntien lisäksi kurssit nimeltä International organizations and Japan, Introduction to Race and Ethnical studies sekä European integration and foreign policy. So far so good, paitsi toi Eurooppa-kurssi vähän epäilyttää, sillä sen proffan englanti on aivan käsittämätöntä. Jos viime lukukaudella mietin, että joidenkien japanilaisten professorien englannin lausumisessa on vähän petrattavaa, niin tää EU-proffa vetää kyllä jotkut ennätykset. Tietty se saattaisi auttaa, jos se vaikka puhuisi suoraan siihen mikrofoniin eikä heiluttelisi sitä ympäriinsä... Hmmm...

Ja ainiin, mulla on nyt paluulento buukattu. Neljän kuukauden päästä oon jo Suomessa! Tuntuu tosi lopulliselta, ja ihan kuin tää vaihtovuosi olis jo ohi. Vaikka eihän se ihan niin ole, lukukausi vasta alkoi ja näitä viikkoja on vielä vaikka kuinka jäljellä. Mutta vähän kyllä kummallista ajatella elämää tämän Japanivuoden jälkeen. Pelottaa ajatus Suomeen palaamisesta. 

Noooo, とりあえず, pitää nauttia keväästä ja kesästä ja kaikista jännistä jutuista joita ne tullessaan tuovat. Kuten esim. toukokuun ekan viikon Golden week tulee varmaan olemaan aika golden. :))))))

Sakura, Shinjuku Gyoen -puistossa. Vaikka rahat meinaa olla loppu, ajattelin panostaa uuteen kameraan, koska nyt taas huomasi, että nää kirsikankukat ei näytä yhtään miltään sillä mun nykyisellä.

Uenon puistossa.

Kevät on tullut Nakanolandiaan?!

Pitkä blogihiljaisuus on päättynyt.

On siis kevätloma. Tai ihan vaan loma, sillä säiden puolesta ei vielä keväältä vaikuta. Viime viikkoina aika on kulunut enimmäkseen tekemättä mitään erikoista. Oon nukkunut aamuisin pitkään, juonut rauhassa aamukahveja, kartoittanut Tokion lounaskahviloita ja viettänyt aikaa kavereiden kanssa bileiden tai illanistujaisten merkeissä aina silloin tällöin. Mutta aika hiljaiseloa tämä on ollut. Olihan mulla suuria suunnitelmia matkustaa täällä Japanissa nyt loman aikana, mutta aluksi olin sairaana, ja tervehdyttyäni muuten vain aikaansaamaton, niin oon pyörinyt sitten vain täällä Tokiossa.

Mutta ihan toimettomana en sentään ole ollut, seuraavassa todistusaineistoa! (Osa kuvista on kenties jo nähnyt päivänvalon facebookin puolella, mutta kertaus on opintojen...ja sitä rataa.)

Nabe (eli hotpot) bileet meillä! 

Ystävänpäivänä tein/tehtiin konvehteja (koska täällä tyttöjen kuuluu niin tehdä!) ja askarreltiin niille söpöt rasiat, joista sain myös palautetta: "How cute is the box that chocolate is in! I almost ate it." :D

Jossain kukkii jo puut!

Mutta seuraavana päivänä sataa räntää taivaan täydeltä.

Kävin myös Uenon eläintarhassa, näin pandan! Jee?

Kävin myös sen WIC:n (Waseda International Club, oon ehkä aiemminkin maininnut siitä) parissa kokouksessa, jossa ne päättää vastuuhenkilöitä tapahtumiin, joita ne järjestää ens vuonna. Tosi tylsiä, aamusta iltaan asti kestäviä kokouksia. Tyypit pitää vuorotellen puheita ja kertoo, miks ne ois hyviä siihen-ja-siihen tehtävään, minkä jälkeen muut kyselee tarkentavia kysymyksiä, ja sit sen yhen pitää vastata tosi muodollisesti keigolla ja yrittää vakuuttaa muut. Pelkkää muodollisuutta kaikki siis, sillä on jo etukäteen päätetty et kuka mihinkäkin hommaan valitaan. Mut toisaalta oli mielenkiintoista nähdä miten homma täälläpäin toimii, aika erilaista jos vertaa oman ainejärjestömme Karavaanin meininkiin. Mulle myös selvisi, että se ainejärjestö ei mitenkään aktiivisesti etsi (tai ehkä ei edes halua) vaihtarien oikeasti liittyvän siihen. Tuli vähän sellanen olo et mitä mä siellä ees teen, tai että mua ei edes haluta sinne. Koko kerhon "kansainvälisyys" alkoi vähän mietityttämään, sillä vaikuttaa että vaihtareiden halutaan vaan osallistuvan tapahtumiin ja olevan vähän niin kuin koristeina siellä. Itse "international exchange" ei kiinnosta moniakaan sen porukan jäseniä. Harmillista, koska itse kuitenkin haluais tutustua paremmin ihmisiin ja päästä puhumaan japania.

Huomenna tänne saapuu ystäviä Suomesta! Ihanaa! Ja siitä viikon päästä hyppään itse lentokoneeseen ja lähden käymään Koreassa! Myöskin hyvin ihanaa. :) Seuraavalle parille-kolmelle viikolle on luvassa siis vähän enemmän aktiviteetteja kuin datailua, kynsien lakkaamista ja Gossip Girlin vanhojen kausien tuijottamista. :P

Mutta se kevät! Huomasin tänään, että se lapset-menkää-kotiin-tulee-pimeä -musiikki, mitä soitetaan ulkona, kuuluu nykyään vasta viideltä, kun vielä viime viikolla se oli ihan varmana neljältä! Kevättä ilmassaaaaa! :)

mega party!

Tänään alkoi kevätloma! Viimeisten koulujuttjen kanssa meinas jo virta loppua kesken, mutta selviydyttiinpä kuitenkin. Niinku useimmista pienistä haasteista tässä elämässä. :) Viime viikolla flunssa päätti ryhtyä vaikeaksi, ja loppuviikon esseepuurtamisia varjosti ja vaikeutti ikävänkuuloinen yskä, kurkkukipu, pieni lämpö ja pää, jossa tuntui olevan enemmän räkää kuin tilaa ajatuksille. Lauantain ja sunnuntain vietinkin joko nukkuen tai esseetä puurtaen (ja pitkä siitä tulikin! valmis paketti oli melkee ku mun kandi viime keväältä! hullua!). Eiku käytiin me lauantaina Sonjan kanssa suurlähetystössä ennakkoäänestämässä pressanvaalejen toisella kierroksella!

Koska oon siis lomalla seuraavat kaks kuukautta, tekis mieli juhlistaa sitä tanssimalla kutakuinkin näin:

Mutta söin äsken jotain ihmeellisiä japanilaisia flunssalääkkeitä (lupaavat auttaa yskään, kurkkukipuun, kuumeeseen, vuotavaan ja tukkoiseen nenään, oikeestaan kaikkeen mitä nyt vaan keksii), niin mulla on jotenkin hassu olo. Eli saatan mega partyn ja tanssimisen sijaan ryömiä peiton alle, mennä ajoissa nukkumaan ja parannella kipeää oloa.

Mutta muut lähitulevaisuuden suunnitelmat on kutakuinkin seuraavanlaiset:
- Nukun!
- Hankkiudun kampaajalle!
- Re-entry permitin (eli uudelleen-maahantuloluvan) hankkiminen.
- Nomikai.
- Leffailta.
- Syömään ja ulos Suomessa vaihtareina olleiden japanilaisten kanssa.
- Bileet.
- Nomikai ja maaliskuussa pois lähtevien vaihtareiden läksiäiset.

Siinä on jo paljon asiaa yhdelle viikolle. Seuraavien viikkojen suunnitelmat ei oo vielä selvilläkään. (Äiti on varma et tuun pitkästymään tässä kahden kuukauden aikana. En usko!)

Ja ainiin, bonuksena pari kuvaa viimeaikojen hankinnoista!

Single-julkaisuna Hikawa Kiyoshin NIJI-IRO NO BAIYON! Mun karaoke juuhachiban!
Pojat aina pilkkaa bai-bai-baiyonia, mut I don't care! Tää on just hyvä! :D

Muumiastiasto kasvaa! Ostin ennen joulua sellasen ison kalavuoan, ja nyt löysin noi pienet kalan malliset kulhot/lautaset, ja toisen tollasen pikkulautasen.
Ei ollut kyllä tarkoitus ostaa, mut jotain tapahtui ja sit huomasin et olinkin jo kassalla :D

Huomenta!

Blogin neljän viikon hiljaiselo päättyy tänään! Olen tehnyt comebackin, vaikken oikeastaan missään ollutkaan. Paitsi ehkä korkeintaan viettämässä mitä mainiointa joululomaa. Toisin sanoen, takaisin todellisuuteen: suoritin tänä aamuna ensimmäisen japanintunnilta lintsauksen. Lukuisista herätyksistä ja torkuttamisista huolimatta se herääminen ei vain onnistunut, joten nyt olen täällä. Kotona. Ajattelin, että sen sijaan, että istun tunnilla yskimässä ja niiskuttamassa (kyllä, flunssakin on päässyt iskemään), voin käyttää nämä aamupäivän tunnit viimeisen japaninaineen kirjoittamiseen, ja kenties parin muun esseen suunnittelutyöhön. Seurauksena juon siis aamuteetä ja kirjoitan tätä blogia... :D

Tähän väliin muutama sananen viime viikkojen tapahtumista ja joululomasta.
Elämä täällä Japanissa tuntuu välillä ihan toiselta maailmalta, kuin se, joka jäi koti-Suomeen. Jouluna kuitenkin nää kaksi maailmaa vähän ristesi, kun Kalle tuli Suomesta tänne kolmeksi viikoksi, mistä olen tosi onnellinen. Käytiin Ikahossa onsenissa, kierreltiin Tokiossa "katsomassa hienoja taloja" ja nähtävyyksiä, matkustettiin yöbussilla Kiotoon, katseltiin temppeleitä ja käytiin uudestaan onsenissa, mentiin vielä Osakaankin ja matkattiin jälleen yöbussilla takaisin Tokioon. Seuraavaksi kuvamateriaalia todisteeksi.

Ruuat siellä Ikahon onsenissa!

Ja meidän jouluruuat kotona Nakanossa.

Nähtävyyksien katselua Tokiossa.

Uusi vuosi vaihtui Tokyo towerin juurella!

Kioton lähellä oleva Oharan kylä, jossa myös onseneiltiin!

Kiyomizudera Kiotossa.

Osakan linna.

Mutta nyt kun jälkeenpäin mietin tuota joululomaa, niin kyllä se silti tuntui vähän eri todellisuudelta kuin tämä arki täällä. Oli aika karu paluu todellisuuteen, kun luennot jatkuivat viime viikon lopulla ja tajusin, että kirjoitettavana on neljä esseetä, japaninaine ja tehtävä vielä pari japanin koetta ja pari muutakin koetta. Eli seuraavat kolme viikkoa helmikuun alkuun saakka meneekin näiden kanssa puurtaessa. Huhhuh. Nyt, kun kirjoitin tähän kaiken tuon työmäärän mitä seuraavilla viikoilla on odotettavissa, mietin, miksi istunkaan kirjoittamassa tätä blogia? Apua.....

No, ensi päivitys sitten ehkä kolmen viikon päästä! Sitten onkin taas loma, joka kestää huhtikuun alkuun saakka! Mutta sen loman lomasuunnitelmista lisää sitten seuraavalla kerralla!

Ainiin, pakko jakaa vielä yks juttu! Oon aiemminkin sanonut että täällä meillä kotona on aika kylmä. Mun normaaliin yövarustukseen kuuluu nykyään Uniqlosta ostetut heat tech legginssit ja pitkähihainen paita, siinä päällä veluurihousut ja takki, ja jalassa ainakin yhdet villasukat. Yön useimmiten nukun kokonaan hautautuneena peiton alle. Ja silti on vähän kylmä. :/ Jos jotain en tule kaipaamaan, on tämä Japanin talojen kylmyys talvisin!

Ensimmäisiä ja toisia kertoja

Lumisadetta! Tokiossa! Ensimmäistä kertaa! Eihän se lumi maassa kestänyt, mutta tuli jotenkin lämmin ja kotoisa olo, kun näki pitkästä aikaa lumisadetta. Pääsin todistamaan tätä näkyä erään 30. kerroksessa sijaitsevan asunnon olohuoneen ikkunasta tässä yksi aamu. Muuten ei kyllä tunnu yhtään siltä, että olisi talvi tai joku joulu lähestymässä, koska nämä lämpötilat täällä pysyttelee vaihtelevan tasaisesti 5-15°C välillä. 

Ensimmäisiä kertoja kävin myös japanilaisessa hammaslääkärissä, kun viisaudenhampaat vähän kipuilivat taas vaihteeksi. Ja se hammaslääkärikäynti ei tosiaan jäänyt siihen ensimmäiseen kertaan, vaan oon päässyt ilmeisen tehokkaaseen hoitokierteeseen täällä, enkä oikeen tiedä miten päästä pois siitä. Hampaathan on vielä siis suussa, mutta koska en hoitanut viisaudenhampaiden lisäksi niitä muitakin hammaslääkäriasioita Suomessa hyvissä ajoin kuntoon, niin mun (elämäni ensimmäiset!) reiät on paikkailtu sitten täällä Japanissa.  Tai eka ne kyllä vaan puhdisti hampaat (ylä- ja alahampaat eri käynneillä!) ja sitten paikkasi yhden reiän kerrallaan, niin että oon saanut juosta siellä hammaslääkärissä vähän turhankin tiuhaan tahtiin. Mut toisaalta, paha lähteä väittämään vastaan lääkärille, koska en ite tiedä paremminkaan. Ja ei se oo oikeestaan kallistakaan, kun mulla nyt on näitä vakuutuksia. (Mutta vinkkinä ensi vuonna vaihtoon lähtijöille: varatkaa jo nyt se aika sieltä yths:ltä! :D)

Ja ainiin! Sunnuntaina olin keikalla! Päätin hieman viime hetkellä, että mulla on sittenkin varaa mennä katsomaan flumpoolia Saitama Super Areenalle, joten ostin lipun ja suuntasin sitten 15 999 muun fanin kanssa Saitamaan, noin puolen tunnin junailujen päähän Shinjukusta. Ja kyllä kannatti! Tunnelma oli kutakuinkin tällainen: http://www.youtube.com/watch?v=HgvxITmihLE (Tuo on live DVD:n mainospätkä viime vuoden keikasta Yokohama Areenalla, joka vetää suunnilleen saman verran porukkaa kuin tuo Saitama.) 

Mun paikka oli toooosi kaukana takana ja ylhäällä. Sen mitä missasin siinä etten nähnyt niin läheltä tai päässyt heilumaan ja pomppimaan tonne areenalle, koin kuitenkin saavani takaisin siinä, että näin lavashow:n kokonaisuudessaan aika hyvin, eikä se soittelointi yhtään hullummalta kuulostanut sinne ylöskään. flumpool on ollut yks mun suosikkibändeistä jo pitkään, ja tää oli nyt toka kerta kun olin niiden livessä. Oli kiva huomata, että ne on kehittyneet ja kasvaneet bändinä niinkin paljon, että ne vetää isotkin areenat täyteen. Ja kuinka ollakkaan, niillä tulee keväällä/kesällä uusi kiertue, ja olisi mahdollista päästä kattomaan niitä Tokyo Domeen! Mua ehkä pikkusen alkoi houkutella se idea.... :D

Heheee, siellä leijaili tuhansia punaisia ilmapalloja katosta, joten minäkin sain lahjan!

Huhhuh. Vaikka aiemmin sanoin, että ei tunnu talvelta tai joululta, niin jotenkin sitä vaan silti odottaa sitä joululomaa! :) Oon tehnyt netissä varauksia onseneihin ja hostelleihin, ja ostellut bussilippuja. Nyt kieltämättä vähän kuumottaa, että valitsinkohan sittenkään oikeita paikkoja ja busseja, vai meniköhän joku pieleen. Tästä Japanista ja näiden japanilaisista systeemeistä kun ei aina oikeen tiedä...

The Japanese style of (insert word here).

The Japanese style of riding a bike: Jatkuva jarrutusvalmius ja sormi valmiina ringring rimputtamaan kelloa jalankulkijoille. 

Jos ei ole autoja tai ruuhkaa, autokaistalla ajaminen ei ole niin pelottavaa, kuin etukäteen luulisi. Ja jos ei ole jalankulkijoita, on ihan kivaa ajaa myös siellä jalkakäytävällä. Jalankulkijat täällä kävelee miten lystää, eivätkä noudata minkään sortin logiikkaa omissa väistöliikkeissään. Ennen kuin olin itse kertaakaan ajanut täällä pyörällä, ihmettelin, miksi ne pyöräilijät poukkoilee mihin sattuu pyörinensä, mutta tänään tajusin, että ei siinä oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin väistää sinne, mihin kerkeää, jotta väistäisi törmäyksen. Reilu viiden kilometrin koulumatka kesti sellaiset 40 minuuttia juurikin sen takia, että jalankulkijoiden keskellä ei vain voi painella menemään niin lujaa kuin tahtoisi. Mutta olipa kuitenkin mukava vaihteeksi mennä pyörällä kouluun! :) Ehkä tätä kaupunkiakin osaa hahmottaa vähän uudella tavalla, kun kulkee tuon matkan muulla kuin junalla.

The Japanese style of building houses: Eristyksistä viis, kiertoilma ennen kaikkea. 

Oon varmasti valittanut tästä aiemminkin, mutta japanilaiset talot on tosi kylmiä sisältä. Heti kun ulkoilma vähänkin viileni, on sisälämpötila myös laskenut samaa tahtia. Mietin aiemmin, että miten täällä ei osata eristää taloja kunnolla, mutta nyt syy tähän on selvinnyt (kiitos arkkitehti C:n)! Japanissa talot rakennetaan siten, että niissä pääsee ilma kiertämään helposti. Kesä-heinäkuu on täällä sadekauden(?) takia niin kostea, että ruokatarvikkeet eivät säily täällä juuri ollenkaan. Mutta koska talot on rakennettu ilman kunnon eristyksiä, ilma pääsee kiertämään, eikä kaikki pilaannukaan kesällä niin nopeasti. Eli mieluummin kärsitään talvikuukaudet kylmästä, kuin kärsitään pilaantuvista elintarvikkeista kesällä? Hienoa sinänsä, mutta en kyllä ihan tykkää tästä sisällä värjöttelemisestä. Tarvitsisin ehkä jonkun retkeilymakuupussin taikka oman lämpöpatterin tänne. :/

Ja vielä yksi, ennenkuin meen nukkumaan.

The Japanese style of a university campus map:

Ja nyt nukkumaan, että jaksan pysytellä hereillä huomenna ja kuunnella luentoa The Japanese style of managementista. (Vai majoneesista? Ei olla Sonjan kanssa ihan varmoja sen proffan englanninkielestä ja lausumisesta, haha.) Huoh.

What are we waiting for?

Terveisiä marraskuisesta Tokiosta! Tänään lämpötila hyppäsi yllättäen jälleen sinne +20°C tienoille, ja koska päivällä paistoi aurinko, ei tarttenu edes takkia.
Nyt olis kai paikallaan jonkin sortin tilannepäivitys pitkästä aikaa. Joten nyt seuraa sekalaisessa järjestyksessä viime viikkojen tapahtumia.

Osallistuin WIC:n (Waseda International Club, jonka tapahtumissa ollaan aika paljon oltu mukana) järjestämään ekskursioon Edo-Tokyo museoon, jossa siis nimen mukaisesti Tokion historiaa. Täytyy myöntää, että en oo aiemmilla reissuillani pahemmin museoissa ollut, joten se olikin varsin mielenkiintoinen kokemus.

Ensinnäkin, se museoreissu alkoi kokoontumisella Wasedan Ookuma-auditoriolla. Tapahtuman organisoinut WIC on siinä mielessä perinteinen japanilainen opiskelijaklubi, että kaikki toiminta noudattaa jotain länsimaiselle ihmiselle käsittämättömiä toimintamalleja. No jokatapauksessa. Hieman mattimyöhäisiä odoteltuamme koko museoretkelle osallistunut 40~50 hengen ryhmä siirtyi sieltä auditolta museolle. Ja museon ulkopuolelle sitten jälleen kokoonnuttiin suurena ryhmänä odottelemaan sisälle menoa. Niin, odoteltiin. Ensin kymmenen minuuttia, sitten toiset kymmenen. Ja kolmannen, neljännen kerran kymmenen minuuttia. Mulle ei aluks oikeen välähtänyt että mitä siinä nyt odoteltiin. Voinen myöntää, että sellainen epämääräinen odottelu ei ehkä ole mun vahvimpia puolia, joten jossain vaiheessa kysyin joltain japanilaiselta, että mitähän tässä on tapahtumassa ja mitä me oikein odotellaan. Vastaus oli epämääräinen: odotellaan vielä hetki, kohta päästään sisälle (eli ts. se ei itsekään oikein tiennyt tai osannut/halunnut(?) vastata).  Hetken havainnoinnin jälkeen huomasin, että ne järjestäjä/vastuuihmiset palaveerasivat siellä keskenään, että miten niin suuren ryhmän olisi kätevin ostaa liput ja mennä sisälle. Ratkaisu oli jakaa se porukka kahdeksaan pienempään ryhmään, joilta sitten kerättiin sisäänpääsymaksut ja joille joku järkkääjistä haki pääsyliput. Jotenkin käsittämätöntä oli se, että järjestäjät eivät itsekään näyttäneet olleen yhtään etukäteen miettineet, miten näin suurten ryhmien kanssa olisi parasta menetellä. Ulkopuolisen havannoinnin perusteella myös vaikutti, ettei kukaan voinut yksinään päättää toimintamallista, vaan se piti pitkällisen yhdessä pohdinnan jälkeen päättää. Vihdoin, liki kahden tunnin päästä siitä kun lähdettiin auditoriolta päästiin vihdoin sisälle museoon. Ja kyllä, museossa kiertely tapahtui niissä ryhmissä, joihin meidät jaettiin siellä ulkona.

Museo itsessään oli tosi mielenkiintoinen. Ulkoa se näytti kutakuinkin tältä:

Neljän tornimaisen palkin päälle rakennettu älytön rakennus, joka toi mieleen enemmän jonkin Star Wars linnakkeen kuin museon. Jälleen täytyy vain hämmästellä japanilaista arkkitehtuuria.

No kuitenkin, museossa oli paljon nähtävää, ja paljon jäi myös vielä näkemättä, sillä jouduttiin Sonjan kanssa poistua paikalta hieman aiemmin, koska meillä oli illaksi sovittua menoa. (Ja JOS ei ois tarttenut odotella niin kauan siinä ulkona, niin oltaisiin varmasti keretty kierrellä siellä museossakin enemmän!!:D) Ainiin! Vielä yksi jännä juttu tähän museokeissiin! Ilmoitettiin Sonjan kanssa, että nyt on tilanne se, että pitäisi poistua vähän etukäteen. Siinä vaiheessa yks niistä järkkärityypeistä pyysi yhtä niistä japanilaisista saattamaan meidät juna-asemalle siltä varalta, ettei me vain eksyttäisi. Siinä vaiheessa mä olin taas ihan kysymysmerkkinä: Ajatteleeko ne että me eksytään sillä matkalla, joka olikin hurjat 300m? Tai jos eksyttäisi, niin ettei osattaisi kysyä tietä? No, saatiin kuitenkin vakuutettua ne, että kyllä, löydämme reitin asemalle ja vieläpä oikeaan junaankin ilman, että joku lähtee mukaan saattamaan. Ja niin ihmeelliseltä kuin tuo niiden menettely länkkäristä tuntuukin, niin oikeasti siihenkin löytyy ihan järkeenkäypä selitys: Tapahtuman järjestäjät kokee olevansa vastuussa kaikista osallistujista (samalla tavoin kuin sempai on vastuussa kôhaistaan). Saattaminen on pienempi homma kuin sen tilanteen selvittäminen, jos me oltais eksytty.

Mutta se siitä museosta! Muita mukavia sattumia viime ajoilta on esimerkiksi oma polkupyörä! (Kuvaa ei oo vielä, mut ehkä lähiaikoina tulossa!) Hain sen perjantaina, ja pääsin onneksi samantien polkemaan sen Yoyogista tänne Nakanoon n. 4km matkan. Ja ette uskokaan, miten kiva oli pitkästä aikaa päästä polkemaan! :) Paitsi että kun ajoin poliisiaseman ohi, siinä pihalla päivystänyt poliisisetä huusi vaan hieman äkäisesti "Raito! Raito!" eli että valo ois pitänyt olla päällä, koska oli jo pimeää. Mullahan ei tietenkään ollut, eli päätin vain polkea tukka putkella pakoon, sillä olin jo melkein kotona. :D Tänään sitten kävin rekisteröimässä sen pyörän omiin nimiini läheisessä pyöräliikkeessä. Pyörän rekisteröinti Japanissa on kai pakollista, sillä jos poliisi pysäyttää sut, eikä sulla oo rekisteröintitodistusta, ne voi takavarikoida pyörän (tai viedä sut kuulusteltavaksi/sakotettavaksi poliisikopille?). En oikeen tiennyt, miten se pyörän rekisteröinti oikeen tapahtuu, kun toi mun pyörä on ostettu käytettynä. Mut kaikki meni oikein mainiosti, ja ne sedät täytti renkaat ja öljysi ketjut ja lukotkin siinä odotellessani. On kiva huomata välillä, että asioiden hoitaminen japaniksi onnistuu jo melko sujuvasti. :)

Tänään käytiin myös shoppailemassa tässä lähellä olevassa Home Centerissa, eli vähän Kodin Anttilan tyyppisessä isossa marketissa. Ostettiin jotain tarpeellisia tarvikkeita kotiin, ja sit sain vihdoin ihanat talvitohvelit tänne kotiin!

En taida uskaltaa kirjoittaa enempää tällä kertaa, tästä on nytkin tullut jo melkoinen maratonpostaus! Ja kellokin lähentelee yhtä yöllä, eli nukkumaanmenoaika on mennyt jo ajat sitten. Oyasumit siis tältä erää!

旬 ja syksy.

Ilmat on pikkuhiljaa viilenneet myös täällä itäisessä pääkaupungissa. Sehän tietää sitä, että saa hyvällä omalla tunnolla kääriytyä lämpimiin huiveihin ja laittaa sisällä villasukat jalkaan (tosin itsehän oon tehnyt sitä jo syyskuusta saakka, hehe). Syksyn saapuminen tietää myös ruska-aikaa! Odotan sitä, että pääsen näkemään omin silmin jotain tällaista:

Japanilaiset vaikuttaisivat arvostavan kaikkea sitä, mitä voi kutsua sanalla shun 旬, eli "seasonal food". Syksyllä näitä ovat esim. hedelmistä viinirypäleet, päärynät, omenat ja melonit (jotka voi parhaimmillaan maksaa 20-30 euroa kappale, hullua!). Sen lisäksi esim. kastanjat (ja kastanjaleivonnaiset) on myös näkynyt syksyllä kahviloiden kakkuvalikoimissa, kuten myös Halloweenin aikaan kurpitsa-asiat. Ja kai shunissa voi olla myös kalat tai muut tuotteet...sienet? Mut mua lähinnä kiinnostaa ne hedelmät. Ja kakut. :D
Kakuista puheenollen, oltiin taannoin yhden Japanissa reissanneen suomalaisen järkkäämillä illanistujaisilla, ja sinne yks japanilainen tyyppi toi pari rasiaa Halloween-donitseja (tottakai kurpitsa-kreemitäytteellä):

Muita viimeaikojen tapahtumia: Soukei-sen, eli Wasedan ja Keion yliopistojen välinen baseball-ottelu. Suurta tunnetta ja urheiludraamaa, kun arkkiviholliset kohtaavat pelikentillä. Välillä tuntui, että se kannustusurheilu oli vähintäänkin yhtä suuressa osassa kuin itse peli.

Joudun myös hautaamaan yhden salaisen haaveeni. Olisin halunnut liittyä Wasedan cheerleader-klubiin, mutta siellä baseball-ottelussa pääsin lähietäisyydeltä seuraamaan sitä cheerleadereiden toimintaa, ja pakkohan se oli myöntää: en missään olosuhteissa ikinä vois laittaa päälle niitä vaatteita, ja niin lyhyttä hametta mitä niillä tytöillä oli. Ja niin, tiedän että on tyhmä verrata itseä japanilaiseen ruumiinrakenteeseen, mutta niiden cheerleadereiden vyötärö näytti olevan about samaa luokkaa kuin mun yhden (1) reiden ympärysmitta! Käsittämätöntä. Että se siitä cheerleader-urasta sitten.

Mutta iloisempiin uutisiin: Oon lähes polkupyörän onnellinen omistaja! Ostan käytettynä kaverin kaverilta vanhan mamacharin eli naisten polkupyörän. Oli tarkoitus hakea se jo keskiviikkona, mutta myyjäosapuolen yllättävän esteen vuoksi asia siirtyi ensi viikolle. Mutta pian pääsen siis toivottavasti viilettämään pitkin Tokion katuja! En kyllä oo ihan varma kenen pitää olla enemmän varuillaan; mun vai niiden jalankulkijoiden! :D

Onnesta ja aamuherätyksistä.

Viime aikoina soitossa on ollut tämä:
http://youtu.be/K1u_MwT6zV8

Opiskelut pitää kiireisenä, samoin iltamenot ja meiningit. On aika normi, että aamulla tai aamupäivällä lähtee yliopistolle ja kun tulee kotiin, kellon viisarit näyttää kahdeksaa-yhdeksää, tai vieläkin myöhäisempiä lukemia. Tällä viikolla huomasin, että odottamatta ja yllättäen tulin ostelleeksi vaatteita ja kengät. Yli kuukauden olinkin kerennyt olla shoppailematta, mikä on musta aika hyvin kuitenkin siihen nähden, että oon Tokiossa! :D

Muita huomionarvoisia asioita:
Onni on hiustenkuivaaja (en ymmärrä miten selvisin ilman sitä yli kuus viikkoa!).
Onnea on myös kahvi ja ruisleipä aamulla.

Ja sitten toivon että mulla on onnea huomenaamuna, että kykenen heräämään aamulla japanintunnille. Niin, aamuherätykset. Niistä on tullut uskomattoman vaikeita tänne tulon jälkeen. Ja syyhän ei tietenkään ole siinä, että yhtäkkiä huomaankin että kello on jo melkeen yksi yöllä ja istun vieläkin koneen ääressä. :)

Ja ainiin! Luulen, että olen oppinut miten nomikaissa saa rahoilleen vastinetta! Avainsana on oma-aloitteisuus! :P

Classic, fresh, confident

Kohta viisi viikkoa takana Japanielämää!

Melko silmänräpäyksessä tämäkin aika on kulunut. Tänään aamulla oltiin Sonjan kanssa hakemassa meidän Alien-kortteja, ja siinä omaa vuoroa odotellessa mietittiin, että siitäkin on jo reilu kuukausi kun istuttiin siellä ja täytettiin niitä hakulomakkeita. Silloin säät vielä suosi, eli oli niitä +30°C päiviä. Mutta vaikka just sanoinkin että silmänräpäys, jotenkin niistäkin helteistä tuntuu olevan ikuisuus! Aika paljon on tosiaan tapahtunut tässä reilussa kuukaudessa.

Hurjaa menoa on myös siinäkin mielessä, että uusia ihmisiä tapaa aika hirvittävällä vauhdilla. Osaan on päässyt tutustumaan vähän enemmänkin ja moniin haluaisi tutustua paremmin. Ja tuntuu ihan uskomattomalta se, miten lämpimästi ja innolla vaihtarit on otettu vastaan täällä, ja miten paljon erilaisia tervetuliaisjuhlia meille on! Paljon enemmän kuin mihin aika ja energia (ja joskus rahat!) riittäisivät. En voi kuvitellakaan, että Helsingin yliopistossa olisi mitään vastaavaa sinne meneville vaihtareille. Ja jos onkin, niin miksen itse ole tiennyt moisesta?
Eli pääasiassa hyvin menee kaikin puolin! Tykkään aikalailla Wasedasta ja ilmapiiristä yliopistolla muutenkin. Näinkin lyhyessä ajassa on kerennyt muodostua tunneside tähän paikkaan, mikä tuntuu mukavalta.

Ja jos mietitte tuota otsikkoa, niin näillä kolmella sanalla kuvaillaan Wasedan tuoksua. Kyllä, Wasedalla on oma parfyyminsä. Ja joo, se löytyy myös meidän taloudesta (tosin ei multa!) :D.

Opiskeluintoilua.

Ensimmäisen viikon luennoista on selvitty! Jee! Ja mä oon muutenkin aika innoissani valitsemistani kursseista, ja opiskelusta täällä muutenkin. Toinen jee!

Oon kyllä varmaan aiemminkin selittänyt, mutta tässä mun vaihto-ohjelmassa on noin puolet opinnoista japanin kielen kursseja ja toinen puolikas englanninkielisiä luentokursseja. Japanin kielen kurssit suoritetaan kielikeskuksessa, ja luentokurssien laitos (tai koulu?) on nimeltään School of International Liberal Studies (SILS), ja sen kurssivalikoima on superlaaja; jostain arkkitehtuurista ja arkeologiasta latinalaisen amerikan tutkimukseen tai Japaniin ja Itä-Aasiaan liittyviin kursseihin. Omat kurssivalintani osuivat luonnollisesti niihin kursseihin, jotka suoraan tai jollain tapaa liittyvät juuri Japaniin ja Itä-Aasiaan, toivoen että saan niitä hyväksiluettua suoraan syventäviin opintoihin Helsingissä.

No, tällä viikolla luennot alkoivat ja huomasin, että kaikkien mun SILS-kurssien proffat on sellaisia japanilaisia setiä, joiden englanti on enemmän tai vähemmän vaikeasti ymmärrettävää. :D Muistan kyllä, että joku Wasedassa aiemmin vaihdossa ollut vinkkasi, että kannattaa valita niitä ei-japanilaisten proffien kursseja, mutta kurssivalintoja tehdessäni painotin enemmän sitä kurssin sisältöä ja omaa kiinnostusta aiheeseen. Ja niinku jo alussa sanoin, oon ihan fiiliksissä noista mun kursseista!

Ehkä eniten innoissani oon sellaisesta Globalization and Identity -kurssista, jonka proffana on Koichi Iwabuchi. Kurssin aihe ja sisältö on just sitä, mikä mua kiinnostaa, mikä on tietty plussaa. Ja tajusin siellä luennolla, että se proffa on sama, jonka kirjoittamia artikkeleita ja kirjoja oon lukenut aiemmin Suomessa, ja melkeen viittasin siihen kandissanikin. !!!!! Tuntuu siltä niinku oisin oman akateemisen idolini kurssilla! JEE!
Muitakin mielenkiintoisia kursseja on. Esim. Sociology of Japanese Culture and Society, ja taas proffana on setä, jonka englanti on kamalaa. Mutta koska aihe on mielenkiintoinen, ja se proffa heittää niin hauskoja juttuja, ja sen lausuminen on myös tosi huvittavaa, uskon, että tuun viihtymään sielläkin.

Eniten töitä joudun varmaan tekemään japanin kursseilla. Oon sitä mieltä, että on parempi mennä mieluummin kurssille, joka tarjoaa haastetta, kuin sellaiselle, jonka jutut jo osaa. Mut ainakin vielä tuntuu, että mun kielitaito on tosi ruosteessa kesän jäljiltä, joten tää alku tekee ehkä tiukkaa. Oon myös unohtanut paljon kanjien lukutapoja, ja ottaa päähän kun se johtuu vain omasta laiskuudestani.

Oon kyllä tosiaan aika intoo piukassa tän opiskelun suhteen. Ollaan sitäpaitsi Sonjan kanssa vauhditettu opiskelua Waseda-krääsällä ja opiskelutarvikkeilla. Muistatteko sen vaalisloganin(?) Suomessa tässä taannoin, jossa sanottiin jotain että "tunnusta väriä"? No mä oon ainakin ihan sitä mieltä! Ja oon jo melkeen ostanut muistivihkojen, kynien ja kansioiden lisäksi jo Waseda verkkapukuja, mukeja ja ties mitä! :D (Ja ollaan opeteltu Youtuben kautta meidän yliopiston omaa laulua. Sonja osaa sen jo ulkoa, mä en oo ollu yhtä innokas. Mietittiin muuten, että Helsingin yliopistollekin pitäisi saada oma alma materinsa. Ajateltiin, että Lasse voisi säveltää sen, ja me voitaisiin Sonjan kanssa toimia sanoittajina. Musta se on harkitsemisen arvoinen idea!)

Mut nyt on kyllä kovat paineet: Tällaisen yli-innokkaan opiskelun ylistyksen jälkeen pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, eli kertaamaan tuota japanin kieltä ja valmistautumaan ens viikon luentoihin, hahahh.

Please keep you safe until it goes away!

"Because the big typhoon is hitting Tokyo now, 
please avoid going out as much as you can.


Please keep you safe until it goes away!"


Taifuuni numero 15 on iskenyt kaupunkiin. Tänään oli tarkoituksena mennä hakemaan opiskelijakortit yliopistolta, minkä jälkeen olisi ollut SILSin tervetuliaisjuhla. Mutta bileet on peruttu ja opiskelijoita kehoitettu pysyttelemään sisällä tuon taifuunin takia. Eli taifuunivaroituksen takia tämä päivä on lähinnä mennyt kotona nuokkuessa ja dataillessa. Tänään myös ekan kerran tajusin sen, miksi täällä ihmisiä kehoitetaan varastoimaan kotiin juotavaa ja ruokaa, sillä taifuunin, tai pahemmassa tapauksessa maanjäristyksen sattuessa ei hirveästi tee mieli/pysty lähteä tuonne ulkoilmaan ruokaostoksille. 
Meillä ei siis tietenkään ollut mitään kunnon ruoaksi kelpaavaa, joten oli pakko uhmata sadetta ja kipittää läheiseen Matsuyaan syömään. Tosin oishan meillä ollut hirveä vuori Fazerin suklaapatukoita, suklaalevyjä, salmiakkia, muumitikkareita ja -lakuja, Salmiakki- ja Lakritsi-Koskenkorvaa. Niin ja Missä X-karkkeja. Mutta jotenkin haluaisin turvautua niihin vasta tosi hädän hetkellä. :D


En oo tainnut täällä blogissa vielä valittaa siitä, että tässä maassa ei saa kunnon kahvia. Ne tölkki- ja pullokahvit, mitä täältä normaalisti saa, on ihan pelleilyä! Siispä tänään, samaisella ruokareissulla, poikettiin läheiseen sekatavarakauppaan ja ostettiin pieni kahvinsuodatin, kahvia ja maitoa. Ja ta-dah: oikeaa kahvia! 

Kahvin kaverina testasin japanilaista Meiji-maitosuklaata. Voin kertoo: ei vedä vertoja Fazerin siniselle.


Äsken tämä rauhallinen taifuunipäivä muuttui kyllä hieman jännemmäksi: Sonja huomasi, että meidän katto vuotaa. :/ Ei nyt mitenkään hulluna, mutta kyllä sieltä vähän vettä tiputtelee. Käytiin valittamassa tuolla vuokrafirman toimistolla, josta pari heppua kävi sit tarkistamassa asian. Ne lupasivat selvittää, missä vuotokohta on, ja mitä sille tästä eteenpäin tehdään. Tarvittaessa ne etsii meille toisen kämpän, jos toi paljastuu isommaksi jutuksi. Jännityksellä jäädään siis odottamaan, mitä tuleman pitää...

Sonja totesi just, että tekis mieli syödä karkkeja. Niin kyllä munki. Ehkä täytyy mennä salmiakkivarastoille, sillä nyt on vähän koti-ikävä.