sadekautta ja taifuuneja.

Huhhuh, kiirettä pitää! Monesti oon istunut tässä koneen ääressä ja ollut aikeissa kirjoittaa blogipostausta, mutta aikomukseksi se on aina jäänyt. No, jospa nyt sitten vihdoinkin! :)
Toivottavasti itse kunkin juhannus meni mainiosti! Suomen kesää ja luontoa, ja juhannussaunaa on kyllä aikamoinen ikävä! Ja vaikka täällä on kaikki hyvin ja on kivaa, niin lasken silti aamuja siihen että pääsen takaisin Suomeen! :P

Viikko sitten isoveli Sakari ja serkkupojat Eetu ja Eemil lentelivät tänne Tokioon mua moikkaamaan. Ja kyllä olikin kiva nähdä niitä pitkästä aikaa! Poikien kanssa on tullut viiletettyä pitkin Tokiota, ja käytiin me yksi yö onseneilemassa Hakonessakin. Ja niin, viimeyönä päädyttiin menemään klubbaamaan Shibuyaan. Ja jälleen kerran muistin, miks en tykkää käydä klubeilla. Liikaa ihmisiä, liian kovalla musa, puolessa välissä väsähtää ja sit joutuu ottaan taksin kotiin koska ei kulje junia. Not my thing selvästikään.
Pojat lähtee tiistaiaamuna takaisin Suomeen, joten vielä huomenna keretään viettää iltaa yhdessä. Ja mikä mukavinta, saan lähetettyä niiden mukana ainakin yhden jättimatkalaukullisen vaatteita ja kenkiä Suomeen! Jos kurkkaa vaatekaappiin, niin se näyttää ehkä hitusen tyhjemmältä kuin normaalisti, mutta kyllä sitä tavaraa vieläkin on ihan hulluna. Joudun lähettämään jotain kirjoja ja papereita varmaan vielä laivarahtina kohti kotimaata, ehkä jotain muutakin.

Ja onhan tässä kaikkea muutakin sattunut ja tapahtunut. Samana aamuna, kun pojat tuli tänne, mun tietokone jotenkin poksahti rikki. Onneksi Apple korjasi koneen kuntoon, niin pääsin takaisin datailun pariin. Eihän se ilmaista ollut, mutta toivon, että se kalliilla hinnalla ostettu vakuutus nyt edes jotain siitä kustantaisi.
Niin, sitä rahaa tosiaan menee sellaista vauhtia, että ihan hirvittää. Siinäkin mielessä on kyllä mukavaa päästä takaisin Suomeen, että eläminen ei oo ihan näin kallista. Rahaa on nyt uponnut normaalia enemmän siihen Hakonen reissuun, läppärin korjauttamiseen, keikkoihin ja sitten, mun uuteen aarteeseen:

Niin, menin ja ostin sitten sen kimonon, mistä oon haaveillut jo pitkään. Itse kimono on second handia, alunperin jollekin kai mittatilaustyönä tehty, ja aika juhlava, eli sitä ei ihan noin vaan voi pukea päälle ja lähteä kaupungille kävelylle. Löysin sen pienestä kimonokaupasta Koenjissa. Jotenkin rakastuin tuohon poltetun oranssin/punaisen väriin heti kun näin sen. Materiaali on siis silkkiä, ja helmassa sekä hihoissa on tuollaisia kuvioita. Kimonon pariksi löytyi siihen mätsäävä valko-oranssi-kulta-vihreä sävytteinen obi (eli vyö) ja vihreä obijime (ohuempi nauha, joka tulee obin päälle) sekä muita tarvittavia vermeitä, nämä Shinjukun kierrätettyjen kimonojen kaupasta. Vieläkin puuttuu kengät ja jotain obin alle tulevia tarvikkeita. Mutta onhan tässä nyt vielä viisi viikkoa aikaa etsiä kaikki loputkin. :) Tuohonkin siis yllättävästi rahaa uppoaa, kun ei omista valmiiksi yhtään mitään.

Tähän loppuun vielä pari kuvaa viimeaikojen retkistä Tokiossa ja Hakonessa. Hyvää yötä!

Auringonlasku Tokyo Metropolitan Government buildingista. Tokio näyttää aina yhtä järjettömän suurelta, en voi käsittää sitä. Jotenkin en koskaan kyllästy katselemaan tätä maisemaa.

Hakonen onsenin ruuat! Nam!

Meidän huoneen ikkunasta näkyi jostain vuorelta tuleva vesiputous! Ulkoilmakylpy oli sen putouksen juurella. Yhdet makeimmista kylvyistä missä oon ikinä ollut.

Ja vielä Gundam Odaibassa!

Kymmenen viikkoa.

Kummallista miten nopeasti aika täällä menee. Kun ajattelee sitä, että vuosi on kohta ohi, niin päällimmäisenä tunteena on lähinnä hämmennys. 

Aika Japanissa on kohta lopussa, enkä mä oo tehnyt kaikkea tai nähnyt kaikkea mitä haluaisin! Tuntuu, etten osaa japania niin hyvin kuin pitäisi! Ajatukset tulevaisuuden suhteenkaan ei tunnu yhtään selkeämmiltä kuin tänne lähtiessä: ei ole gradun aihetta selvillä, en tiedä mitä työtä haluan tehdä, eikä ajatus opinnoista syksyllä Helsingissä (josta vuorostaan moni tärkeä ystävä lähtee vuodeksi vaihtoon ulkomaille) innosta paljoakaan. Tiedostan kyllä sen, että ei kaikilla tarvitse olla kunnianhimoa ja halua tulla tutkijoiksi, jatko-opiskelijoiksi ja tohtoreiksi. Mutta jos jostain saisi sitä tietoa ja taitoa kirjoittaa edes se gradu. Ja mielellään ennen kuin oon ihan ikäloppu.

Niin, täällä se ikäkin nousee välillä kummastelun aiheeksi. Oon saanut kuulla olevani 超お姉ちゃん/chô-oneechan eli "toooosi isosisko". Tuo isosisko/vanhempi sisko -nimitys on siis usein käytetty vanhemmista naispuolisista henkilöistä. Eli siis ihmeteltiin, että jopas olen jo vanha. 25-vuotias on täällä sellainen ikä, että pitäisi olla jo hyvinkin kiinni työelämässä, mielellään myös naimisissa tai ainakin matkalla sinne. Suurin osa näistä Wasedankin ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista on 19-20-vuotiaita, eli monet ihan lapsia vielä, vanhempiensa luona asuvia. Joten ei liene ihme, että välillä tuntuu elävänsä ihan eri maailmassa, kuin monet opiskelutoverit. Maailmankuva ja käsitys asioista on aika erilaisia. Tää varmaan osaltaan selittää sitä, miksi täältä Wasedasta ei ihan hirveästi ole löytynyt japanilaisia sydänystäviä tämän vuoden aikana. On toki ystäviä ja kavereita, joita näkee useammin kuin toisia, ja joiden kanssa tulee enemmänkin juteltua jne, mutta useimpien kanssa juttelu jää todella pinnallisiin aiheisiin. Mutta tällä erää ei enempää valitusta näistä ihmissuhteista japanilaisten kanssa. Voisin jatkaa aiheesta vähän pidempäänkin, teen sen sitten ehkä joskus myöhemmin. 

Pääpointti tänään siis se, että viime aikoina moni asia on tosiaan enemmän tai vähemmän mietityttänyt. Välillä en haluaisi millään tämän vuoden olevan ohi. Nähtävää, koettavaa ja opittavaa on täällä vaikka kuinka. Välillä kuitenkin haluaisin just nyt takaisin Suomeen. Mutta yleensä sen jälkeen tulee huono omatunto, sillä ihan niin kuin johonkin kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluisi se, että ajatusten pitäisi olla luokkaa "Aaa kaikki Japanissa on niin ihanaa! Haluan jäädä tänne, Suomessa ei oo mitään. Tulee niiiiin ikävä kaikkia ja kaikkea täällä." Pitäisi nauttia enemmän kaikesta ja (mun inhokkisanonnan mukaisesti:) "ottaa kaikki irti" tästä vuodesta, eikä miettiä tulevaa.

Joka tapauksessa. Asiat on täällä kuitenkin ihan hyvin, Japani ja Tokio on edelleen kivoja ja mukavaa tekemistä riittää, joten no worries. On vain pysäyttävää aina välillä tajuta, kuinka lyhyt elämä on. 

Loppukevennyksenä mun Cheat Sheet yhtä koetta varten. Tiivistettynä kaikki mitä tarvitsee tietää YK:sta! Tätä kurssia vetävän proffan sanoin: Memorizing is a nice thing, but eventually everything you have memorized will vanish. The cheat sheet will remain. ♡

(P.S. Luin muuten vähän aikaa sitten Ilta-sanomien sivuilta jonku artikkelin, jossa kerrottiin "miksi vasenkätisyys pilaa elämän". No sen mukaan me murehditaan kuulemma enemmän kuin oikeakätiset, ja kulutetaan enemmän aikaa päätöksen tekemiseen. Ja tää on ainakin Sonjan mukaan havaittavissa mun kohdalla... Hmmmm, menisköhän tää nyt sen piikkiin?)

五月病

Tiedättekö sen tunteen, kun loman jälkeen paluu takaisin arkeen, töihin ja opiskeluun on super uuvuttavaa. Sitä on liikkeellä, ainakin täällä Japanissa, ja sille on muuten nimikin, gogatsubyo (五月病). Toukokuun alussa ollut Golden Week (viikon sisällä useita peräkkäisiä kansallisia vapaapäiviä = viikko lomaa, jee) on takana ja viikon verran on jo yritetty palautua opiskelurytmiin. Eli siinä missä suomalaiset opiskelijakollegat alkavat virittäytyä kesätöihin ja lomatunnelmiin, täällä Japanissa yliopisto-opiskelijoilla opiskelutahti sen kun kiihtyy. Reilun viikon päästä on ensimmäiset mid-term kokeet, minkä pitäisi varmaankin alkaa myös suunnitella erään kurssin esitelmän aihetta ja sisältöä. Ja vaikka mulla on luentoja vain maanantaista torstaihin, vaikuttaa siltä, että kyllä sitä työtä ja tehtävää riittää näissäkin kursseissa mitä oon ottanut. Ja keskiviikot ja torstait luennot alkaa jo yhdeksältä, eli kohtalaisen aikaisilta aamuherätyksiltäkään ei voi välttyä.

Ja niin! Oon tsempannut sen pyöräilyn kanssa! Koulumatkat Nakanosta Wasedaan taittuu näppärästi pyörällä nykyisin. Aluksi aikaa meni melkeen 40min, kun ajelin pyöräteitä jalankulkijoiden seurassa, mutta nykyisin riittää 25 minuuttia, kun oon löytänyt paremman reitin ja siirtynyt autokaistoja pitkin ajelemaan. Tosin siinä on joka kerta oma jännityksensä ja pelkonsa, kun tukka putkella ajelee autojen kanssa. Liikenne on ihan hullua, ja taksit varsinki on ihan törkeitä kun ne ei yhtään katso, että meinaako ne kiilalta meitä pyöräilijöitä. Pyöräilykypärä ois mukava, mutta harmi vaan kun oon nähnyt ainoastaan pikkulasten malleja. :/

Mun mama-chari ♥!

Uljas, mutta hieman ulkoilmaa ja säitä nähnyt ja kokenut polkupyöräni päätyi mulle käytettynä kaverin kaverin kautta. Ruosteinen kori on aika törkeen näkönen, ja ruosteessa on myös tuo penkin alla oleva tanko. Mutta hyvä tuolla on ajaa, kuusi vaihdettakin löytyy! Ja tosiaan maksoi vain 3000 jeniä (+500 jeniä rekisteröintiin). Laskin muuten, että viikon koulumatkoissa säästän 1280 jeniä, jos kuljen pyörällä. Ei se nyt niiiin paljon oo säästöä, mut esim kolmessa kuukaudessa tulee jo 150-200 euroa säästöä! Mitä kaikkea sillä rahalla voikaan ostaa!

En muista kirjoitinko syksyllä siitä meidän vuotavasta katosta. No, joka tapauksessa. Tuossa toisessa huoneessa oli katossa sellainen pieni musta aukko, josta kaatosateella vuoti vettä. Me valitettiin siitä tuonne vuokrafirmaan ja niiden talkkarit kävi kattoon sitä ja lupas tehdä asialle jotain. Ei ne kyllä tehny mitään, ja siksipä nyt vähän aikaa sitten kun oli sateisia päiviä, sieltä tuli taas vettä. No, ei muuta kuin taas valittamaan tuonne sedille, ja taas ne kävi katsomassa sitä ja lupasivat tehdä asialle jotain. Sovittiin sitten, että ne tänään tulee fiksaamaan sen reiän kun minä ja Sonja ollaan pois kotoa. Sanoin Sonjalle lähtiessä, että "No ne varmaan peittää sen jollain valkosella teipillä, ja ajattelee ettei ongelmaa ole, jos sitä ei nää." Arvaattekin varmaan millainen lopputulos odotti, kun palattiin kotiin. :D

Valkoista teippiä reiän päällä, mutta sen lisäksi kattoon on ilmestynyt mystinen luukku! Mitä se tarkoittaa? Se on niin pieni ettei siitä mahdu ihmistä, ehkä pää tai käsi, mut miten sen kautta voi mitään tehdä? En ymmärrä! Voin sanoo että mulla on huonot vibat tästä...

Tuolla nurkassa on nähtävissä se kastunut kohta, joka on peitetty teipillä. Epäilyttävää.

En myöskään oo tainnut laittaa ikinä mitään kunnon kuvia meidän kämpästä, joten tähän loppuun vielä pari sellaista.

Meidän polaroid-seinä! Myös nähtävillä tämän talon Kamidana, eli meidän tapauksessa The Internet!

MyRoom! Miettikää, oon kohta vuoden eläny talossa, jossa on maailman rumimman väriset verhot ja jonka ikkunoista ei näe ulos. 

Kevät on tullut Nakanolandiaan?!

Pitkä blogihiljaisuus on päättynyt.

On siis kevätloma. Tai ihan vaan loma, sillä säiden puolesta ei vielä keväältä vaikuta. Viime viikkoina aika on kulunut enimmäkseen tekemättä mitään erikoista. Oon nukkunut aamuisin pitkään, juonut rauhassa aamukahveja, kartoittanut Tokion lounaskahviloita ja viettänyt aikaa kavereiden kanssa bileiden tai illanistujaisten merkeissä aina silloin tällöin. Mutta aika hiljaiseloa tämä on ollut. Olihan mulla suuria suunnitelmia matkustaa täällä Japanissa nyt loman aikana, mutta aluksi olin sairaana, ja tervehdyttyäni muuten vain aikaansaamaton, niin oon pyörinyt sitten vain täällä Tokiossa.

Mutta ihan toimettomana en sentään ole ollut, seuraavassa todistusaineistoa! (Osa kuvista on kenties jo nähnyt päivänvalon facebookin puolella, mutta kertaus on opintojen...ja sitä rataa.)

Nabe (eli hotpot) bileet meillä! 

Ystävänpäivänä tein/tehtiin konvehteja (koska täällä tyttöjen kuuluu niin tehdä!) ja askarreltiin niille söpöt rasiat, joista sain myös palautetta: "How cute is the box that chocolate is in! I almost ate it." :D

Jossain kukkii jo puut!

Mutta seuraavana päivänä sataa räntää taivaan täydeltä.

Kävin myös Uenon eläintarhassa, näin pandan! Jee?

Kävin myös sen WIC:n (Waseda International Club, oon ehkä aiemminkin maininnut siitä) parissa kokouksessa, jossa ne päättää vastuuhenkilöitä tapahtumiin, joita ne järjestää ens vuonna. Tosi tylsiä, aamusta iltaan asti kestäviä kokouksia. Tyypit pitää vuorotellen puheita ja kertoo, miks ne ois hyviä siihen-ja-siihen tehtävään, minkä jälkeen muut kyselee tarkentavia kysymyksiä, ja sit sen yhen pitää vastata tosi muodollisesti keigolla ja yrittää vakuuttaa muut. Pelkkää muodollisuutta kaikki siis, sillä on jo etukäteen päätetty et kuka mihinkäkin hommaan valitaan. Mut toisaalta oli mielenkiintoista nähdä miten homma täälläpäin toimii, aika erilaista jos vertaa oman ainejärjestömme Karavaanin meininkiin. Mulle myös selvisi, että se ainejärjestö ei mitenkään aktiivisesti etsi (tai ehkä ei edes halua) vaihtarien oikeasti liittyvän siihen. Tuli vähän sellanen olo et mitä mä siellä ees teen, tai että mua ei edes haluta sinne. Koko kerhon "kansainvälisyys" alkoi vähän mietityttämään, sillä vaikuttaa että vaihtareiden halutaan vaan osallistuvan tapahtumiin ja olevan vähän niin kuin koristeina siellä. Itse "international exchange" ei kiinnosta moniakaan sen porukan jäseniä. Harmillista, koska itse kuitenkin haluais tutustua paremmin ihmisiin ja päästä puhumaan japania.

Huomenna tänne saapuu ystäviä Suomesta! Ihanaa! Ja siitä viikon päästä hyppään itse lentokoneeseen ja lähden käymään Koreassa! Myöskin hyvin ihanaa. :) Seuraavalle parille-kolmelle viikolle on luvassa siis vähän enemmän aktiviteetteja kuin datailua, kynsien lakkaamista ja Gossip Girlin vanhojen kausien tuijottamista. :P

Mutta se kevät! Huomasin tänään, että se lapset-menkää-kotiin-tulee-pimeä -musiikki, mitä soitetaan ulkona, kuuluu nykyään vasta viideltä, kun vielä viime viikolla se oli ihan varmana neljältä! Kevättä ilmassaaaaa! :)

mega party!

Tänään alkoi kevätloma! Viimeisten koulujuttjen kanssa meinas jo virta loppua kesken, mutta selviydyttiinpä kuitenkin. Niinku useimmista pienistä haasteista tässä elämässä. :) Viime viikolla flunssa päätti ryhtyä vaikeaksi, ja loppuviikon esseepuurtamisia varjosti ja vaikeutti ikävänkuuloinen yskä, kurkkukipu, pieni lämpö ja pää, jossa tuntui olevan enemmän räkää kuin tilaa ajatuksille. Lauantain ja sunnuntain vietinkin joko nukkuen tai esseetä puurtaen (ja pitkä siitä tulikin! valmis paketti oli melkee ku mun kandi viime keväältä! hullua!). Eiku käytiin me lauantaina Sonjan kanssa suurlähetystössä ennakkoäänestämässä pressanvaalejen toisella kierroksella!

Koska oon siis lomalla seuraavat kaks kuukautta, tekis mieli juhlistaa sitä tanssimalla kutakuinkin näin:

Mutta söin äsken jotain ihmeellisiä japanilaisia flunssalääkkeitä (lupaavat auttaa yskään, kurkkukipuun, kuumeeseen, vuotavaan ja tukkoiseen nenään, oikeestaan kaikkeen mitä nyt vaan keksii), niin mulla on jotenkin hassu olo. Eli saatan mega partyn ja tanssimisen sijaan ryömiä peiton alle, mennä ajoissa nukkumaan ja parannella kipeää oloa.

Mutta muut lähitulevaisuuden suunnitelmat on kutakuinkin seuraavanlaiset:
- Nukun!
- Hankkiudun kampaajalle!
- Re-entry permitin (eli uudelleen-maahantuloluvan) hankkiminen.
- Nomikai.
- Leffailta.
- Syömään ja ulos Suomessa vaihtareina olleiden japanilaisten kanssa.
- Bileet.
- Nomikai ja maaliskuussa pois lähtevien vaihtareiden läksiäiset.

Siinä on jo paljon asiaa yhdelle viikolle. Seuraavien viikkojen suunnitelmat ei oo vielä selvilläkään. (Äiti on varma et tuun pitkästymään tässä kahden kuukauden aikana. En usko!)

Ja ainiin, bonuksena pari kuvaa viimeaikojen hankinnoista!

Single-julkaisuna Hikawa Kiyoshin NIJI-IRO NO BAIYON! Mun karaoke juuhachiban!
Pojat aina pilkkaa bai-bai-baiyonia, mut I don't care! Tää on just hyvä! :D

Muumiastiasto kasvaa! Ostin ennen joulua sellasen ison kalavuoan, ja nyt löysin noi pienet kalan malliset kulhot/lautaset, ja toisen tollasen pikkulautasen.
Ei ollut kyllä tarkoitus ostaa, mut jotain tapahtui ja sit huomasin et olinkin jo kassalla :D

Huomenta!

Blogin neljän viikon hiljaiselo päättyy tänään! Olen tehnyt comebackin, vaikken oikeastaan missään ollutkaan. Paitsi ehkä korkeintaan viettämässä mitä mainiointa joululomaa. Toisin sanoen, takaisin todellisuuteen: suoritin tänä aamuna ensimmäisen japanintunnilta lintsauksen. Lukuisista herätyksistä ja torkuttamisista huolimatta se herääminen ei vain onnistunut, joten nyt olen täällä. Kotona. Ajattelin, että sen sijaan, että istun tunnilla yskimässä ja niiskuttamassa (kyllä, flunssakin on päässyt iskemään), voin käyttää nämä aamupäivän tunnit viimeisen japaninaineen kirjoittamiseen, ja kenties parin muun esseen suunnittelutyöhön. Seurauksena juon siis aamuteetä ja kirjoitan tätä blogia... :D

Tähän väliin muutama sananen viime viikkojen tapahtumista ja joululomasta.
Elämä täällä Japanissa tuntuu välillä ihan toiselta maailmalta, kuin se, joka jäi koti-Suomeen. Jouluna kuitenkin nää kaksi maailmaa vähän ristesi, kun Kalle tuli Suomesta tänne kolmeksi viikoksi, mistä olen tosi onnellinen. Käytiin Ikahossa onsenissa, kierreltiin Tokiossa "katsomassa hienoja taloja" ja nähtävyyksiä, matkustettiin yöbussilla Kiotoon, katseltiin temppeleitä ja käytiin uudestaan onsenissa, mentiin vielä Osakaankin ja matkattiin jälleen yöbussilla takaisin Tokioon. Seuraavaksi kuvamateriaalia todisteeksi.

Ruuat siellä Ikahon onsenissa!

Ja meidän jouluruuat kotona Nakanossa.

Nähtävyyksien katselua Tokiossa.

Uusi vuosi vaihtui Tokyo towerin juurella!

Kioton lähellä oleva Oharan kylä, jossa myös onseneiltiin!

Kiyomizudera Kiotossa.

Osakan linna.

Mutta nyt kun jälkeenpäin mietin tuota joululomaa, niin kyllä se silti tuntui vähän eri todellisuudelta kuin tämä arki täällä. Oli aika karu paluu todellisuuteen, kun luennot jatkuivat viime viikon lopulla ja tajusin, että kirjoitettavana on neljä esseetä, japaninaine ja tehtävä vielä pari japanin koetta ja pari muutakin koetta. Eli seuraavat kolme viikkoa helmikuun alkuun saakka meneekin näiden kanssa puurtaessa. Huhhuh. Nyt, kun kirjoitin tähän kaiken tuon työmäärän mitä seuraavilla viikoilla on odotettavissa, mietin, miksi istunkaan kirjoittamassa tätä blogia? Apua.....

No, ensi päivitys sitten ehkä kolmen viikon päästä! Sitten onkin taas loma, joka kestää huhtikuun alkuun saakka! Mutta sen loman lomasuunnitelmista lisää sitten seuraavalla kerralla!

Ainiin, pakko jakaa vielä yks juttu! Oon aiemminkin sanonut että täällä meillä kotona on aika kylmä. Mun normaaliin yövarustukseen kuuluu nykyään Uniqlosta ostetut heat tech legginssit ja pitkähihainen paita, siinä päällä veluurihousut ja takki, ja jalassa ainakin yhdet villasukat. Yön useimmiten nukun kokonaan hautautuneena peiton alle. Ja silti on vähän kylmä. :/ Jos jotain en tule kaipaamaan, on tämä Japanin talojen kylmyys talvisin!

Ensimmäisiä ja toisia kertoja

Lumisadetta! Tokiossa! Ensimmäistä kertaa! Eihän se lumi maassa kestänyt, mutta tuli jotenkin lämmin ja kotoisa olo, kun näki pitkästä aikaa lumisadetta. Pääsin todistamaan tätä näkyä erään 30. kerroksessa sijaitsevan asunnon olohuoneen ikkunasta tässä yksi aamu. Muuten ei kyllä tunnu yhtään siltä, että olisi talvi tai joku joulu lähestymässä, koska nämä lämpötilat täällä pysyttelee vaihtelevan tasaisesti 5-15°C välillä. 

Ensimmäisiä kertoja kävin myös japanilaisessa hammaslääkärissä, kun viisaudenhampaat vähän kipuilivat taas vaihteeksi. Ja se hammaslääkärikäynti ei tosiaan jäänyt siihen ensimmäiseen kertaan, vaan oon päässyt ilmeisen tehokkaaseen hoitokierteeseen täällä, enkä oikeen tiedä miten päästä pois siitä. Hampaathan on vielä siis suussa, mutta koska en hoitanut viisaudenhampaiden lisäksi niitä muitakin hammaslääkäriasioita Suomessa hyvissä ajoin kuntoon, niin mun (elämäni ensimmäiset!) reiät on paikkailtu sitten täällä Japanissa.  Tai eka ne kyllä vaan puhdisti hampaat (ylä- ja alahampaat eri käynneillä!) ja sitten paikkasi yhden reiän kerrallaan, niin että oon saanut juosta siellä hammaslääkärissä vähän turhankin tiuhaan tahtiin. Mut toisaalta, paha lähteä väittämään vastaan lääkärille, koska en ite tiedä paremminkaan. Ja ei se oo oikeestaan kallistakaan, kun mulla nyt on näitä vakuutuksia. (Mutta vinkkinä ensi vuonna vaihtoon lähtijöille: varatkaa jo nyt se aika sieltä yths:ltä! :D)

Ja ainiin! Sunnuntaina olin keikalla! Päätin hieman viime hetkellä, että mulla on sittenkin varaa mennä katsomaan flumpoolia Saitama Super Areenalle, joten ostin lipun ja suuntasin sitten 15 999 muun fanin kanssa Saitamaan, noin puolen tunnin junailujen päähän Shinjukusta. Ja kyllä kannatti! Tunnelma oli kutakuinkin tällainen: http://www.youtube.com/watch?v=HgvxITmihLE (Tuo on live DVD:n mainospätkä viime vuoden keikasta Yokohama Areenalla, joka vetää suunnilleen saman verran porukkaa kuin tuo Saitama.) 

Mun paikka oli toooosi kaukana takana ja ylhäällä. Sen mitä missasin siinä etten nähnyt niin läheltä tai päässyt heilumaan ja pomppimaan tonne areenalle, koin kuitenkin saavani takaisin siinä, että näin lavashow:n kokonaisuudessaan aika hyvin, eikä se soittelointi yhtään hullummalta kuulostanut sinne ylöskään. flumpool on ollut yks mun suosikkibändeistä jo pitkään, ja tää oli nyt toka kerta kun olin niiden livessä. Oli kiva huomata, että ne on kehittyneet ja kasvaneet bändinä niinkin paljon, että ne vetää isotkin areenat täyteen. Ja kuinka ollakkaan, niillä tulee keväällä/kesällä uusi kiertue, ja olisi mahdollista päästä kattomaan niitä Tokyo Domeen! Mua ehkä pikkusen alkoi houkutella se idea.... :D

Heheee, siellä leijaili tuhansia punaisia ilmapalloja katosta, joten minäkin sain lahjan!

Huhhuh. Vaikka aiemmin sanoin, että ei tunnu talvelta tai joululta, niin jotenkin sitä vaan silti odottaa sitä joululomaa! :) Oon tehnyt netissä varauksia onseneihin ja hostelleihin, ja ostellut bussilippuja. Nyt kieltämättä vähän kuumottaa, että valitsinkohan sittenkään oikeita paikkoja ja busseja, vai meniköhän joku pieleen. Tästä Japanista ja näiden japanilaisista systeemeistä kun ei aina oikeen tiedä...

What are we waiting for?

Terveisiä marraskuisesta Tokiosta! Tänään lämpötila hyppäsi yllättäen jälleen sinne +20°C tienoille, ja koska päivällä paistoi aurinko, ei tarttenu edes takkia.
Nyt olis kai paikallaan jonkin sortin tilannepäivitys pitkästä aikaa. Joten nyt seuraa sekalaisessa järjestyksessä viime viikkojen tapahtumia.

Osallistuin WIC:n (Waseda International Club, jonka tapahtumissa ollaan aika paljon oltu mukana) järjestämään ekskursioon Edo-Tokyo museoon, jossa siis nimen mukaisesti Tokion historiaa. Täytyy myöntää, että en oo aiemmilla reissuillani pahemmin museoissa ollut, joten se olikin varsin mielenkiintoinen kokemus.

Ensinnäkin, se museoreissu alkoi kokoontumisella Wasedan Ookuma-auditoriolla. Tapahtuman organisoinut WIC on siinä mielessä perinteinen japanilainen opiskelijaklubi, että kaikki toiminta noudattaa jotain länsimaiselle ihmiselle käsittämättömiä toimintamalleja. No jokatapauksessa. Hieman mattimyöhäisiä odoteltuamme koko museoretkelle osallistunut 40~50 hengen ryhmä siirtyi sieltä auditolta museolle. Ja museon ulkopuolelle sitten jälleen kokoonnuttiin suurena ryhmänä odottelemaan sisälle menoa. Niin, odoteltiin. Ensin kymmenen minuuttia, sitten toiset kymmenen. Ja kolmannen, neljännen kerran kymmenen minuuttia. Mulle ei aluks oikeen välähtänyt että mitä siinä nyt odoteltiin. Voinen myöntää, että sellainen epämääräinen odottelu ei ehkä ole mun vahvimpia puolia, joten jossain vaiheessa kysyin joltain japanilaiselta, että mitähän tässä on tapahtumassa ja mitä me oikein odotellaan. Vastaus oli epämääräinen: odotellaan vielä hetki, kohta päästään sisälle (eli ts. se ei itsekään oikein tiennyt tai osannut/halunnut(?) vastata).  Hetken havainnoinnin jälkeen huomasin, että ne järjestäjä/vastuuihmiset palaveerasivat siellä keskenään, että miten niin suuren ryhmän olisi kätevin ostaa liput ja mennä sisälle. Ratkaisu oli jakaa se porukka kahdeksaan pienempään ryhmään, joilta sitten kerättiin sisäänpääsymaksut ja joille joku järkkääjistä haki pääsyliput. Jotenkin käsittämätöntä oli se, että järjestäjät eivät itsekään näyttäneet olleen yhtään etukäteen miettineet, miten näin suurten ryhmien kanssa olisi parasta menetellä. Ulkopuolisen havannoinnin perusteella myös vaikutti, ettei kukaan voinut yksinään päättää toimintamallista, vaan se piti pitkällisen yhdessä pohdinnan jälkeen päättää. Vihdoin, liki kahden tunnin päästä siitä kun lähdettiin auditoriolta päästiin vihdoin sisälle museoon. Ja kyllä, museossa kiertely tapahtui niissä ryhmissä, joihin meidät jaettiin siellä ulkona.

Museo itsessään oli tosi mielenkiintoinen. Ulkoa se näytti kutakuinkin tältä:

Neljän tornimaisen palkin päälle rakennettu älytön rakennus, joka toi mieleen enemmän jonkin Star Wars linnakkeen kuin museon. Jälleen täytyy vain hämmästellä japanilaista arkkitehtuuria.

No kuitenkin, museossa oli paljon nähtävää, ja paljon jäi myös vielä näkemättä, sillä jouduttiin Sonjan kanssa poistua paikalta hieman aiemmin, koska meillä oli illaksi sovittua menoa. (Ja JOS ei ois tarttenut odotella niin kauan siinä ulkona, niin oltaisiin varmasti keretty kierrellä siellä museossakin enemmän!!:D) Ainiin! Vielä yksi jännä juttu tähän museokeissiin! Ilmoitettiin Sonjan kanssa, että nyt on tilanne se, että pitäisi poistua vähän etukäteen. Siinä vaiheessa yks niistä järkkärityypeistä pyysi yhtä niistä japanilaisista saattamaan meidät juna-asemalle siltä varalta, ettei me vain eksyttäisi. Siinä vaiheessa mä olin taas ihan kysymysmerkkinä: Ajatteleeko ne että me eksytään sillä matkalla, joka olikin hurjat 300m? Tai jos eksyttäisi, niin ettei osattaisi kysyä tietä? No, saatiin kuitenkin vakuutettua ne, että kyllä, löydämme reitin asemalle ja vieläpä oikeaan junaankin ilman, että joku lähtee mukaan saattamaan. Ja niin ihmeelliseltä kuin tuo niiden menettely länkkäristä tuntuukin, niin oikeasti siihenkin löytyy ihan järkeenkäypä selitys: Tapahtuman järjestäjät kokee olevansa vastuussa kaikista osallistujista (samalla tavoin kuin sempai on vastuussa kôhaistaan). Saattaminen on pienempi homma kuin sen tilanteen selvittäminen, jos me oltais eksytty.

Mutta se siitä museosta! Muita mukavia sattumia viime ajoilta on esimerkiksi oma polkupyörä! (Kuvaa ei oo vielä, mut ehkä lähiaikoina tulossa!) Hain sen perjantaina, ja pääsin onneksi samantien polkemaan sen Yoyogista tänne Nakanoon n. 4km matkan. Ja ette uskokaan, miten kiva oli pitkästä aikaa päästä polkemaan! :) Paitsi että kun ajoin poliisiaseman ohi, siinä pihalla päivystänyt poliisisetä huusi vaan hieman äkäisesti "Raito! Raito!" eli että valo ois pitänyt olla päällä, koska oli jo pimeää. Mullahan ei tietenkään ollut, eli päätin vain polkea tukka putkella pakoon, sillä olin jo melkein kotona. :D Tänään sitten kävin rekisteröimässä sen pyörän omiin nimiini läheisessä pyöräliikkeessä. Pyörän rekisteröinti Japanissa on kai pakollista, sillä jos poliisi pysäyttää sut, eikä sulla oo rekisteröintitodistusta, ne voi takavarikoida pyörän (tai viedä sut kuulusteltavaksi/sakotettavaksi poliisikopille?). En oikeen tiennyt, miten se pyörän rekisteröinti oikeen tapahtuu, kun toi mun pyörä on ostettu käytettynä. Mut kaikki meni oikein mainiosti, ja ne sedät täytti renkaat ja öljysi ketjut ja lukotkin siinä odotellessani. On kiva huomata välillä, että asioiden hoitaminen japaniksi onnistuu jo melko sujuvasti. :)

Tänään käytiin myös shoppailemassa tässä lähellä olevassa Home Centerissa, eli vähän Kodin Anttilan tyyppisessä isossa marketissa. Ostettiin jotain tarpeellisia tarvikkeita kotiin, ja sit sain vihdoin ihanat talvitohvelit tänne kotiin!

En taida uskaltaa kirjoittaa enempää tällä kertaa, tästä on nytkin tullut jo melkoinen maratonpostaus! Ja kellokin lähentelee yhtä yöllä, eli nukkumaanmenoaika on mennyt jo ajat sitten. Oyasumit siis tältä erää!

旬 ja syksy.

Ilmat on pikkuhiljaa viilenneet myös täällä itäisessä pääkaupungissa. Sehän tietää sitä, että saa hyvällä omalla tunnolla kääriytyä lämpimiin huiveihin ja laittaa sisällä villasukat jalkaan (tosin itsehän oon tehnyt sitä jo syyskuusta saakka, hehe). Syksyn saapuminen tietää myös ruska-aikaa! Odotan sitä, että pääsen näkemään omin silmin jotain tällaista:

Japanilaiset vaikuttaisivat arvostavan kaikkea sitä, mitä voi kutsua sanalla shun 旬, eli "seasonal food". Syksyllä näitä ovat esim. hedelmistä viinirypäleet, päärynät, omenat ja melonit (jotka voi parhaimmillaan maksaa 20-30 euroa kappale, hullua!). Sen lisäksi esim. kastanjat (ja kastanjaleivonnaiset) on myös näkynyt syksyllä kahviloiden kakkuvalikoimissa, kuten myös Halloweenin aikaan kurpitsa-asiat. Ja kai shunissa voi olla myös kalat tai muut tuotteet...sienet? Mut mua lähinnä kiinnostaa ne hedelmät. Ja kakut. :D
Kakuista puheenollen, oltiin taannoin yhden Japanissa reissanneen suomalaisen järkkäämillä illanistujaisilla, ja sinne yks japanilainen tyyppi toi pari rasiaa Halloween-donitseja (tottakai kurpitsa-kreemitäytteellä):

Muita viimeaikojen tapahtumia: Soukei-sen, eli Wasedan ja Keion yliopistojen välinen baseball-ottelu. Suurta tunnetta ja urheiludraamaa, kun arkkiviholliset kohtaavat pelikentillä. Välillä tuntui, että se kannustusurheilu oli vähintäänkin yhtä suuressa osassa kuin itse peli.

Joudun myös hautaamaan yhden salaisen haaveeni. Olisin halunnut liittyä Wasedan cheerleader-klubiin, mutta siellä baseball-ottelussa pääsin lähietäisyydeltä seuraamaan sitä cheerleadereiden toimintaa, ja pakkohan se oli myöntää: en missään olosuhteissa ikinä vois laittaa päälle niitä vaatteita, ja niin lyhyttä hametta mitä niillä tytöillä oli. Ja niin, tiedän että on tyhmä verrata itseä japanilaiseen ruumiinrakenteeseen, mutta niiden cheerleadereiden vyötärö näytti olevan about samaa luokkaa kuin mun yhden (1) reiden ympärysmitta! Käsittämätöntä. Että se siitä cheerleader-urasta sitten.

Mutta iloisempiin uutisiin: Oon lähes polkupyörän onnellinen omistaja! Ostan käytettynä kaverin kaverilta vanhan mamacharin eli naisten polkupyörän. Oli tarkoitus hakea se jo keskiviikkona, mutta myyjäosapuolen yllättävän esteen vuoksi asia siirtyi ensi viikolle. Mutta pian pääsen siis toivottavasti viilettämään pitkin Tokion katuja! En kyllä oo ihan varma kenen pitää olla enemmän varuillaan; mun vai niiden jalankulkijoiden! :D

Onnesta ja aamuherätyksistä.

Viime aikoina soitossa on ollut tämä:
http://youtu.be/K1u_MwT6zV8

Opiskelut pitää kiireisenä, samoin iltamenot ja meiningit. On aika normi, että aamulla tai aamupäivällä lähtee yliopistolle ja kun tulee kotiin, kellon viisarit näyttää kahdeksaa-yhdeksää, tai vieläkin myöhäisempiä lukemia. Tällä viikolla huomasin, että odottamatta ja yllättäen tulin ostelleeksi vaatteita ja kengät. Yli kuukauden olinkin kerennyt olla shoppailematta, mikä on musta aika hyvin kuitenkin siihen nähden, että oon Tokiossa! :D

Muita huomionarvoisia asioita:
Onni on hiustenkuivaaja (en ymmärrä miten selvisin ilman sitä yli kuus viikkoa!).
Onnea on myös kahvi ja ruisleipä aamulla.

Ja sitten toivon että mulla on onnea huomenaamuna, että kykenen heräämään aamulla japanintunnille. Niin, aamuherätykset. Niistä on tullut uskomattoman vaikeita tänne tulon jälkeen. Ja syyhän ei tietenkään ole siinä, että yhtäkkiä huomaankin että kello on jo melkeen yksi yöllä ja istun vieläkin koneen ääressä. :)

Ja ainiin! Luulen, että olen oppinut miten nomikaissa saa rahoilleen vastinetta! Avainsana on oma-aloitteisuus! :P

Classic, fresh, confident

Kohta viisi viikkoa takana Japanielämää!

Melko silmänräpäyksessä tämäkin aika on kulunut. Tänään aamulla oltiin Sonjan kanssa hakemassa meidän Alien-kortteja, ja siinä omaa vuoroa odotellessa mietittiin, että siitäkin on jo reilu kuukausi kun istuttiin siellä ja täytettiin niitä hakulomakkeita. Silloin säät vielä suosi, eli oli niitä +30°C päiviä. Mutta vaikka just sanoinkin että silmänräpäys, jotenkin niistäkin helteistä tuntuu olevan ikuisuus! Aika paljon on tosiaan tapahtunut tässä reilussa kuukaudessa.

Hurjaa menoa on myös siinäkin mielessä, että uusia ihmisiä tapaa aika hirvittävällä vauhdilla. Osaan on päässyt tutustumaan vähän enemmänkin ja moniin haluaisi tutustua paremmin. Ja tuntuu ihan uskomattomalta se, miten lämpimästi ja innolla vaihtarit on otettu vastaan täällä, ja miten paljon erilaisia tervetuliaisjuhlia meille on! Paljon enemmän kuin mihin aika ja energia (ja joskus rahat!) riittäisivät. En voi kuvitellakaan, että Helsingin yliopistossa olisi mitään vastaavaa sinne meneville vaihtareille. Ja jos onkin, niin miksen itse ole tiennyt moisesta?
Eli pääasiassa hyvin menee kaikin puolin! Tykkään aikalailla Wasedasta ja ilmapiiristä yliopistolla muutenkin. Näinkin lyhyessä ajassa on kerennyt muodostua tunneside tähän paikkaan, mikä tuntuu mukavalta.

Ja jos mietitte tuota otsikkoa, niin näillä kolmella sanalla kuvaillaan Wasedan tuoksua. Kyllä, Wasedalla on oma parfyyminsä. Ja joo, se löytyy myös meidän taloudesta (tosin ei multa!) :D.

Opiskeluintoilua.

Ensimmäisen viikon luennoista on selvitty! Jee! Ja mä oon muutenkin aika innoissani valitsemistani kursseista, ja opiskelusta täällä muutenkin. Toinen jee!

Oon kyllä varmaan aiemminkin selittänyt, mutta tässä mun vaihto-ohjelmassa on noin puolet opinnoista japanin kielen kursseja ja toinen puolikas englanninkielisiä luentokursseja. Japanin kielen kurssit suoritetaan kielikeskuksessa, ja luentokurssien laitos (tai koulu?) on nimeltään School of International Liberal Studies (SILS), ja sen kurssivalikoima on superlaaja; jostain arkkitehtuurista ja arkeologiasta latinalaisen amerikan tutkimukseen tai Japaniin ja Itä-Aasiaan liittyviin kursseihin. Omat kurssivalintani osuivat luonnollisesti niihin kursseihin, jotka suoraan tai jollain tapaa liittyvät juuri Japaniin ja Itä-Aasiaan, toivoen että saan niitä hyväksiluettua suoraan syventäviin opintoihin Helsingissä.

No, tällä viikolla luennot alkoivat ja huomasin, että kaikkien mun SILS-kurssien proffat on sellaisia japanilaisia setiä, joiden englanti on enemmän tai vähemmän vaikeasti ymmärrettävää. :D Muistan kyllä, että joku Wasedassa aiemmin vaihdossa ollut vinkkasi, että kannattaa valita niitä ei-japanilaisten proffien kursseja, mutta kurssivalintoja tehdessäni painotin enemmän sitä kurssin sisältöä ja omaa kiinnostusta aiheeseen. Ja niinku jo alussa sanoin, oon ihan fiiliksissä noista mun kursseista!

Ehkä eniten innoissani oon sellaisesta Globalization and Identity -kurssista, jonka proffana on Koichi Iwabuchi. Kurssin aihe ja sisältö on just sitä, mikä mua kiinnostaa, mikä on tietty plussaa. Ja tajusin siellä luennolla, että se proffa on sama, jonka kirjoittamia artikkeleita ja kirjoja oon lukenut aiemmin Suomessa, ja melkeen viittasin siihen kandissanikin. !!!!! Tuntuu siltä niinku oisin oman akateemisen idolini kurssilla! JEE!
Muitakin mielenkiintoisia kursseja on. Esim. Sociology of Japanese Culture and Society, ja taas proffana on setä, jonka englanti on kamalaa. Mutta koska aihe on mielenkiintoinen, ja se proffa heittää niin hauskoja juttuja, ja sen lausuminen on myös tosi huvittavaa, uskon, että tuun viihtymään sielläkin.

Eniten töitä joudun varmaan tekemään japanin kursseilla. Oon sitä mieltä, että on parempi mennä mieluummin kurssille, joka tarjoaa haastetta, kuin sellaiselle, jonka jutut jo osaa. Mut ainakin vielä tuntuu, että mun kielitaito on tosi ruosteessa kesän jäljiltä, joten tää alku tekee ehkä tiukkaa. Oon myös unohtanut paljon kanjien lukutapoja, ja ottaa päähän kun se johtuu vain omasta laiskuudestani.

Oon kyllä tosiaan aika intoo piukassa tän opiskelun suhteen. Ollaan sitäpaitsi Sonjan kanssa vauhditettu opiskelua Waseda-krääsällä ja opiskelutarvikkeilla. Muistatteko sen vaalisloganin(?) Suomessa tässä taannoin, jossa sanottiin jotain että "tunnusta väriä"? No mä oon ainakin ihan sitä mieltä! Ja oon jo melkeen ostanut muistivihkojen, kynien ja kansioiden lisäksi jo Waseda verkkapukuja, mukeja ja ties mitä! :D (Ja ollaan opeteltu Youtuben kautta meidän yliopiston omaa laulua. Sonja osaa sen jo ulkoa, mä en oo ollu yhtä innokas. Mietittiin muuten, että Helsingin yliopistollekin pitäisi saada oma alma materinsa. Ajateltiin, että Lasse voisi säveltää sen, ja me voitaisiin Sonjan kanssa toimia sanoittajina. Musta se on harkitsemisen arvoinen idea!)

Mut nyt on kyllä kovat paineet: Tällaisen yli-innokkaan opiskelun ylistyksen jälkeen pitäisi siirtyä sanoista tekoihin, eli kertaamaan tuota japanin kieltä ja valmistautumaan ens viikon luentoihin, hahahh.

Please keep you safe until it goes away!

"Because the big typhoon is hitting Tokyo now, 
please avoid going out as much as you can.


Please keep you safe until it goes away!"


Taifuuni numero 15 on iskenyt kaupunkiin. Tänään oli tarkoituksena mennä hakemaan opiskelijakortit yliopistolta, minkä jälkeen olisi ollut SILSin tervetuliaisjuhla. Mutta bileet on peruttu ja opiskelijoita kehoitettu pysyttelemään sisällä tuon taifuunin takia. Eli taifuunivaroituksen takia tämä päivä on lähinnä mennyt kotona nuokkuessa ja dataillessa. Tänään myös ekan kerran tajusin sen, miksi täällä ihmisiä kehoitetaan varastoimaan kotiin juotavaa ja ruokaa, sillä taifuunin, tai pahemmassa tapauksessa maanjäristyksen sattuessa ei hirveästi tee mieli/pysty lähteä tuonne ulkoilmaan ruokaostoksille. 
Meillä ei siis tietenkään ollut mitään kunnon ruoaksi kelpaavaa, joten oli pakko uhmata sadetta ja kipittää läheiseen Matsuyaan syömään. Tosin oishan meillä ollut hirveä vuori Fazerin suklaapatukoita, suklaalevyjä, salmiakkia, muumitikkareita ja -lakuja, Salmiakki- ja Lakritsi-Koskenkorvaa. Niin ja Missä X-karkkeja. Mutta jotenkin haluaisin turvautua niihin vasta tosi hädän hetkellä. :D


En oo tainnut täällä blogissa vielä valittaa siitä, että tässä maassa ei saa kunnon kahvia. Ne tölkki- ja pullokahvit, mitä täältä normaalisti saa, on ihan pelleilyä! Siispä tänään, samaisella ruokareissulla, poikettiin läheiseen sekatavarakauppaan ja ostettiin pieni kahvinsuodatin, kahvia ja maitoa. Ja ta-dah: oikeaa kahvia! 

Kahvin kaverina testasin japanilaista Meiji-maitosuklaata. Voin kertoo: ei vedä vertoja Fazerin siniselle.


Äsken tämä rauhallinen taifuunipäivä muuttui kyllä hieman jännemmäksi: Sonja huomasi, että meidän katto vuotaa. :/ Ei nyt mitenkään hulluna, mutta kyllä sieltä vähän vettä tiputtelee. Käytiin valittamassa tuolla vuokrafirman toimistolla, josta pari heppua kävi sit tarkistamassa asian. Ne lupasivat selvittää, missä vuotokohta on, ja mitä sille tästä eteenpäin tehdään. Tarvittaessa ne etsii meille toisen kämpän, jos toi paljastuu isommaksi jutuksi. Jännityksellä jäädään siis odottamaan, mitä tuleman pitää...

Sonja totesi just, että tekis mieli syödä karkkeja. Niin kyllä munki. Ehkä täytyy mennä salmiakkivarastoille, sillä nyt on vähän koti-ikävä.

Shuuden

Tämän päivän jännittäviä kokemuksia: kurssi-ilmoittautumisen ensimmäinen vaihe on tehty. Wasedan nettiportaali vaikuttaa vielä lähinnä yhtä sekavalta kuin HY:n alma ja weboodi. Mutta alustavat kurssivalinnat on nyt tehty, ja jännityksellä jään odottamaan, pääsenkö kaikille valitsemilleni kursseille. Tieto näistä tulee 23.9, ja luennot alkavat 26. päivä. Ensimmäisen opiskeluviikon aikana on mahdollisuus käydä katsastamassa ja testaamassa muitakin kiinnostavia kursseja, ja viikon lopulla on add&drop periodiksi kutsuttu aika, jolloin kursseja voi pudottaa ja lisätä, mikäli tämän ekan vaiheen valinnat eivät jostain syystä natsanneet tai muuten miellytä.

Alkuillasta suunnistettiin Sonjan kanssa Shibuyaan ja pienen kiertelyn jälkeen siirryttiin istumaan iltaa izakayaan eli japanilaistyyliseen baari/ravintolaan Tokiossa työharjoittelua tekevän kaverimme ja erään toisen suomalaistytön kanssa. Ja ennen kuin huomattiin, kello lähenteli jo puoltayötä. Täällä se meinaa sitä, että kohta on shuudenin aika, eli illan viimeisen junan. Tällä kertaa onneksi myös ehdittiin siihen vikaan metroon. Kokemus oli sinänsä ihan jännittävä. Juna oli aivan täynnä, ihmiset todellakin tunkivat ja puskivat, jotta kaikki mahtuisivat sisään. Sana "ahdas" sai ihan uuden merkityksen sen matkan aikana. Jossain vaiheessa tajusin, että olin joutunut kahden salarymanin väliin voileipä-asetelmaan, enkä tosiaankaan voinut liikkua senttiäkään. Mun leuka lähes nojasi edessä seisovan sedän olkapäähän, ja takaa tunsin vaan, että siinä oltiin ihan pylly vasten pyllyä jonkun toisen salaryman-sedän kanssa. Se oli aika...mielenkiintoista. :''/

Näitä shuuden-kokemuksia tulee varmaan lisää tässä vuoden aikana. Ja kaikkee muutakin jännää. Nyt on kuitenkin jo aika myöhä, joten taidan hipsiä tästä nukkumaan. Ensi kertaan sitten, oyasumit vaan kaikille!

Ihmeellisiä asioita.

Oon vähän miettinyt.

Ensinnäkin, miksi Japanissa missään ei voi istua? Missään ei ole penkkejä, ei kaupungilla tai juna-asemilla (paitsi ehkä yks joillekkin vanhuksille). 

Ja toiseksi, roskikset! Miksi niitä ei ole missään? Täytyy kulkea joku pikkuroska kädessä tai taskussa ties kuinka kauan, ennenku jostain kombinin kulmalta saatat löytää roskiksen. Onkohan siinä joku et niitä ei kukaan kerkeis tyhjentää niin siks niitä ei ees laiteta kaupungille?

Roska-asiat muutenkin askarruttaa. Kaikki jäte pitäisi lajitella palaviin, palamattomiin, pahveihin jne (tätäkään en oo vielä täysin sisäistänyt). Ja nämä jätteet sit heivataan tiettyinä viikonpäivinä roskapusseissa kadunvarteen/johonkin paikkaan omassa naapurustossa, josta roska-autot käy ne keräämässä. Ja vaikka ne jätteet hengaakin siellä kadunvarressa, missään ei näy lokin lokkia nokkimassa ja levittelemässä niitä roskia!! Suomessa tää ei ois mahdollista, tai ainakaan Helsingissä. Mutta että ei lokkeja? Ihmeellistä!

Lisää uutta ja ihmeellistä: Mulla on nyt japanilainen puhelin! Jee! Ei tosin mikään himmee datauspuhelin, koska semmoset olis kalliita ja niihin tulee aina kahden vuoden kytky, jonka katkaisusta saa maksaa. Mut mailit ja tekstarit on vain 300 jeniä kuussa, mikä on aika jees. Enää tarttis vaan opetella käyttämään sitä puhelinta, he he. Numeroa tai puhelimen mailiosoitetta en tässä rupee jakelemaan, niitä voi sit kysyä facebookin, skypen tai suomipuhelimen kautta jos tahtoo. :)

Sitten, kuinka hassua, törmättiin Shibuyassa aivan sattumalta meidän kaveriin Shogoon. Sieltä se vain keskellä katua jostain väkijoukon keskeltä ilmestyi, mikä sattuma! Ei tällaisissa miljoonakaupungeissa käy noin. (Paitsi et on ennenki käyny, Asakusan turistikierroksella törmättiin kerran tuttuun. Ja oon kuullut et myös Kiinanmaalla samankaltaisia ihmeellisiä kohtaamisia on tapahtunut.) Mutta ensi maanantaina ollaan muutenkin aikeissa istua iltaa tämän kohtaamamme Shogon ja joidenkin muiden aiemmin Suomessa vaihdossa olleiden japanilaisten sekä parin muun suomalaisen tyypin kanssa. Kiva nähdä vanhoja tuttuja täällä pitkästä aikaa!

Ja ainiin, aiemmin tässä blogissa oli semmoset asetukset et kommentointi ei onnistu kuin rekisteröityneiltä käyttäjiltä, mut vaihdoin ne ja nyt kaikki voi käydä jättämässä kommentteja. Jee.

sunnuntai.

Mua jännittää. Huomenna alkaa ensimmäiset orientaatiot yliopistolla. Suunnattiin siis aamupäivällä junalla Takadanobabaan, josta tarkoituksena oli varmistaa reitti Wasedan kampukselle huomista varten. Meillä oli ehkä liian isot odotukset meidän suunnistustaidoista, ja lopulta se oli pakko myöntää: oltiin eksyksissä. Pyörittiin ja käveltiin keskipäivän painostavassa kuumuudessa vaikka kuinka kauan löytämättä koskaan perille. Jotenkin päädyimme Nishi-Wasedan kampukselle, jossa jonkin vartijakopin setä ystävällisesti lahjoitti meille kartan ja ohjeisti kohti oikeaa kampusta. 

Epäonnistuneen Waseda-kierroksen päätteeksi lähdettiin etsimään lisää kaikkea tarpeellista. Ja ostinkin ensimmäiset astiani!

Ja Muumilinjalla mennään: Pieni Muumipappa-lautanen ja japanilainen teemuki Pikku Myy -kuviolla. Lisäksi ostin myös pienen riisikulhon, joka ikävä kyllä ei ole Muumikuvioitu. Sonja osti myös kaksi Muumilautasta, isomman ja pienemmän, hieman eri kuvioilla kuin tuo mun. Siinä kaupassa, mistä nuo ostettiin, myytiin myös Arabian Muumi-mukeja. Hintaa niillä oli huimat 2900 jeniä, ja pohjassa oli aidon näköisestä Arabian logosta huolimatta tarra "Made in Thailand". :D

En kyllä vieläkään pääse juomaan sitä itse keitettyä aamukahvia parvekkeella, sillä etsinnöistä huolimatta (ja Japanin superkalliin hintatason takia) en raaskinut ostaa omaa mutteripannua. Sellainen pienin, yhden espressoannoksen pannu maksoi liki 3700 jeniä (eli n.36 euroa). Oon nyt kiinnittänyt aiempaa enemmän huomiota hintoihin, ja kaikki tuntuu olevan kalliimpaa kuin ennen. 

Toinen huomioni kiinnittänyt asia on setsuden, eli sähkön säännöstely. Junissa, juna-asemilla tai ostoskeskuksissa ei tuuletukset pyöri enää yhtä kovalla kuin aiemmin. Toisaalta se ei haittaa, sillä viimeksi kun olin täällä kesällä, tuli hirveästä ilmastoinnista lähinnä flunssaa. Mutta ei tää kuumuuskaan oikein sovi suomalaiselle. Tää meidän asunto nimittäin on niiiin kuuma, että hengaillaan täällä enimmäkseen puolialasti. :'D Huoneistosta löytyy kyllä yksi ilmastointilaite, mutta sitä ei viitsi ton sähkön säännöstelyn takia koko ajan pitää täysillä.  Ilmastointi on sitä paitsi vain toisessa, Sonjan huoneessa, joten päätettiin vaihdella huoneita sopivin väliajoin, jottei toinen jää kokonaan ilman ilmastointia/lämmitystä. Mun huoneessa on siis vain pöytätuuletin. Mutta kunhan ovet pitää auki, ja sen tuulettimen päällä, niin kyllä täällä melkeen pystyy olemaan. Jos on ilman vaatteita. Hahahhh.

Hmm. Tänä iltana oli tarkoitus mennä Taijan ja sen uusien kavereiden kanssa karaokeen, mutta aikataulut ei nyt oikeen natsanneet, joten se jäänee ensi kertaan. Tänään voisin muutenkin yrittää aikaista nukkumaanmenoa. Nukkumisesta puheenollen, löysin itselleni unikaverin! Nyt mun ei tarvitse enää nukkua yksin! 

Nakano raportoi, osa 1!

Noniin, täällä mää nyt oon!

Tänään on kolmas ilta Japanissa. Suursiivouksen uuvuttamina istutaan Sonjan huoneessa ja kumpikin läppäreiden äärellä, Sonja skypettää ja mä yritän saada jonkinsortin postausta aikaiseksi. Ja jääkaapissa kylmenee yhdet Asahit. :)

Keskiviikkona siis hyvästeltiin Suomi ja ystävät siellä. En muistanut (tai jaksanut) pahemmin päivitellä viime hetkinä Suomessa. Välillä koko lähteminen ahdisti ja tuntu melkeen vastenmieliseltä. Mut kai se vaikeus kertoi jotain myös siitä, että asiat oli aika hyvin sielläkin. No joka tapauksessa, täällä sitä nyt ollaan. Lento Helsingistä Tokioon oli pitkä ja kamala, en oikeestaan saanut nukuttua, korkeintaan torkahdin tunniksi-pariksi. Aamulla laskeuduttiin Naritaan, missä Wasedan tuutorit olivat kylttien kanssa vastassa. Tosin se koski vain Taijaa, sillä se pick-up palvelu on vain Wasedan asuntolassa majoittuville. Sonja ja minä jäätiin siis keskenämme pohtimaan, miten ja millä kulkuneuvolla kentältä olisi paras poistua. Lopulta suunnattiin Sonjan kanssa törkeän ison matkatavaravuoren kera kohti Nakanoa ja meidän asunnonvälittäjän toimistoa. Sekin matka oli pitkä ja kamala, eikä asioita yhtään helpottanut noin kolmenkymmenen asteen kuumankostea lämpötila. Mutta lopulta päästiin siis omaan kotiin, joka on japanilaisittain hyvin pieni ja kompakti. Kaksi huonetta ja pieni keittiö-ruokailutila sekä kylppäri-vessa yhdistelmä. Niin ja parveke! Juuri muita muistikuvia mulla ei tuosta ekasta päivästä olekaan.

Perjantaina meillä oli tarkoituksena suunnata heti aamupäivästä Ikeaan ostamaan kaikkea pientä ja tarpeellista tänne meidän asunnolle. Oltiin kuitenkin niin väsyneitä, että nukuttiinkin sellaset 14 tunnin yöunet ja herättiin vasta yhdentoista jälkeen, joten aikataulu kusi heti alkuunsa. Mutta Ikeaan me mentiin, ja rankka reissu siitäkin tuli. Ostettiin yhtä jos toista tarpeellista ja käytiin syömässä lihapullia ja perunoita (parasta lääkettä suomi-ikävään?). Paluumatka ei kyllä ollut yhtään miellyttävä. Tais olla ruuhka-aika, ja matka sieltä Chiban Ikeasta tänne toiselle puolen Tokiota kesti varmaan puolitoista tuntia. Ihmiset töni ja katsoi meitä kuin kukaan ei ois ikinä kantanu mitään isoja kasseja junassa. Vaikka oltiinhan me kai vähän typerä/hassu/outo näky, kaksi valkoista (tai punaista?) gaijin-tyttöä älyttömien kantamuksien kanssa.

Illalla lähdettiin Shinjukuun ja nähtiin Taijaa ekaa kertaa sen jälkeen, kun meidän tiet erkanivat Naritan lentokentällä. Tarkoituksena oli istua alas johonkin kivaan paikkaan, tilata kylmät juotavat ja vaihtaa kuulumisia. Jossain vaiheessa kaksi salarymania, toinen amerikkalainen ja toinen japanilainen, alkoi jutella meille kadulla, ja kohta huomattiin istuvamme ravintolassa syömässä tempuraa niiden kanssa. Ihan ok sinänsä, sillä ne maksoi suurimman osan siitä ateriasta, mutta ehkä oisin kuitenkin ollut mieluummin kolmestaan. Ja lopulta tultiin Sonjan kanssa siihen lopputulokseen, että se jenkki oli sen japanilaisen wingman ja yritti vähän auttaa sitä japanilaistyyppiä naisasioissa. No, ei napannut. :D Tällaisia juttuja on sattunut ennenkin täällä Japanissa, ja se on yks niistä ei niin kivoista puolista täällä. Ulkomaalaisena (ja varsinkin naisena) saa joskus kyseenalaista huomiota täällä. Koskaan ei voi oikeen tietää, millä motiiveilla ihmiset sua lähestyy.

Tämä lauantai vietettiin sitten kotitaloustöiden parissa. Varsinaisia kotivaimoja ollaankin; kuurattiin kaapit, kylppäri ja parveke sekä pestiin pari koneellista pyykkiä. Oma parveke on siitä mukava, että nyt sinne saa isommatkin pyykit kivasti kuivumaan. Täällä on pari ylimääräistä tosi kämästä pikku tuolia ja yks pieni pöytä, jotka ajateltiin myös viedä sinne partsille tulevia aamukahvihetkiä varten. Paitsi toistaiseksi meidän keittiöstä löytyy vain Sonjan Hattivattimuki. Mutta ehkä tähänkin asiaan tulee muutos lähiaikoina. :)

Mutta nyt ne Asahit aukeaa! Kyllä tämä japanielämä vielä tästä lähtee käyntiin, vaikka nyt onkin vielä melkolailla jetlag päällä, nappasin flunssan viime hetkillä Suomessa, kaikki tuntuu yhtäaikaa tutulta ja oudolta, ja ikävä ihmisiä Suomessa välillä onkin melkoinen. Onneks mulla on kuitenkin mummun kutomat villasukat! (Ja huom! KYLLÄ nukuin ne jalassa ekana yönä, vaikka sisälämpötila olikin varmasti lähempänä kolmeakymmentä!)