The Japanese style of (insert word here).

The Japanese style of riding a bike: Jatkuva jarrutusvalmius ja sormi valmiina ringring rimputtamaan kelloa jalankulkijoille. 

Jos ei ole autoja tai ruuhkaa, autokaistalla ajaminen ei ole niin pelottavaa, kuin etukäteen luulisi. Ja jos ei ole jalankulkijoita, on ihan kivaa ajaa myös siellä jalkakäytävällä. Jalankulkijat täällä kävelee miten lystää, eivätkä noudata minkään sortin logiikkaa omissa väistöliikkeissään. Ennen kuin olin itse kertaakaan ajanut täällä pyörällä, ihmettelin, miksi ne pyöräilijät poukkoilee mihin sattuu pyörinensä, mutta tänään tajusin, että ei siinä oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin väistää sinne, mihin kerkeää, jotta väistäisi törmäyksen. Reilu viiden kilometrin koulumatka kesti sellaiset 40 minuuttia juurikin sen takia, että jalankulkijoiden keskellä ei vain voi painella menemään niin lujaa kuin tahtoisi. Mutta olipa kuitenkin mukava vaihteeksi mennä pyörällä kouluun! :) Ehkä tätä kaupunkiakin osaa hahmottaa vähän uudella tavalla, kun kulkee tuon matkan muulla kuin junalla.

The Japanese style of building houses: Eristyksistä viis, kiertoilma ennen kaikkea. 

Oon varmasti valittanut tästä aiemminkin, mutta japanilaiset talot on tosi kylmiä sisältä. Heti kun ulkoilma vähänkin viileni, on sisälämpötila myös laskenut samaa tahtia. Mietin aiemmin, että miten täällä ei osata eristää taloja kunnolla, mutta nyt syy tähän on selvinnyt (kiitos arkkitehti C:n)! Japanissa talot rakennetaan siten, että niissä pääsee ilma kiertämään helposti. Kesä-heinäkuu on täällä sadekauden(?) takia niin kostea, että ruokatarvikkeet eivät säily täällä juuri ollenkaan. Mutta koska talot on rakennettu ilman kunnon eristyksiä, ilma pääsee kiertämään, eikä kaikki pilaannukaan kesällä niin nopeasti. Eli mieluummin kärsitään talvikuukaudet kylmästä, kuin kärsitään pilaantuvista elintarvikkeista kesällä? Hienoa sinänsä, mutta en kyllä ihan tykkää tästä sisällä värjöttelemisestä. Tarvitsisin ehkä jonkun retkeilymakuupussin taikka oman lämpöpatterin tänne. :/

Ja vielä yksi, ennenkuin meen nukkumaan.

The Japanese style of a university campus map:

Ja nyt nukkumaan, että jaksan pysytellä hereillä huomenna ja kuunnella luentoa The Japanese style of managementista. (Vai majoneesista? Ei olla Sonjan kanssa ihan varmoja sen proffan englanninkielestä ja lausumisesta, haha.) Huoh.

What are we waiting for?

Terveisiä marraskuisesta Tokiosta! Tänään lämpötila hyppäsi yllättäen jälleen sinne +20°C tienoille, ja koska päivällä paistoi aurinko, ei tarttenu edes takkia.
Nyt olis kai paikallaan jonkin sortin tilannepäivitys pitkästä aikaa. Joten nyt seuraa sekalaisessa järjestyksessä viime viikkojen tapahtumia.

Osallistuin WIC:n (Waseda International Club, jonka tapahtumissa ollaan aika paljon oltu mukana) järjestämään ekskursioon Edo-Tokyo museoon, jossa siis nimen mukaisesti Tokion historiaa. Täytyy myöntää, että en oo aiemmilla reissuillani pahemmin museoissa ollut, joten se olikin varsin mielenkiintoinen kokemus.

Ensinnäkin, se museoreissu alkoi kokoontumisella Wasedan Ookuma-auditoriolla. Tapahtuman organisoinut WIC on siinä mielessä perinteinen japanilainen opiskelijaklubi, että kaikki toiminta noudattaa jotain länsimaiselle ihmiselle käsittämättömiä toimintamalleja. No jokatapauksessa. Hieman mattimyöhäisiä odoteltuamme koko museoretkelle osallistunut 40~50 hengen ryhmä siirtyi sieltä auditolta museolle. Ja museon ulkopuolelle sitten jälleen kokoonnuttiin suurena ryhmänä odottelemaan sisälle menoa. Niin, odoteltiin. Ensin kymmenen minuuttia, sitten toiset kymmenen. Ja kolmannen, neljännen kerran kymmenen minuuttia. Mulle ei aluks oikeen välähtänyt että mitä siinä nyt odoteltiin. Voinen myöntää, että sellainen epämääräinen odottelu ei ehkä ole mun vahvimpia puolia, joten jossain vaiheessa kysyin joltain japanilaiselta, että mitähän tässä on tapahtumassa ja mitä me oikein odotellaan. Vastaus oli epämääräinen: odotellaan vielä hetki, kohta päästään sisälle (eli ts. se ei itsekään oikein tiennyt tai osannut/halunnut(?) vastata).  Hetken havainnoinnin jälkeen huomasin, että ne järjestäjä/vastuuihmiset palaveerasivat siellä keskenään, että miten niin suuren ryhmän olisi kätevin ostaa liput ja mennä sisälle. Ratkaisu oli jakaa se porukka kahdeksaan pienempään ryhmään, joilta sitten kerättiin sisäänpääsymaksut ja joille joku järkkääjistä haki pääsyliput. Jotenkin käsittämätöntä oli se, että järjestäjät eivät itsekään näyttäneet olleen yhtään etukäteen miettineet, miten näin suurten ryhmien kanssa olisi parasta menetellä. Ulkopuolisen havannoinnin perusteella myös vaikutti, ettei kukaan voinut yksinään päättää toimintamallista, vaan se piti pitkällisen yhdessä pohdinnan jälkeen päättää. Vihdoin, liki kahden tunnin päästä siitä kun lähdettiin auditoriolta päästiin vihdoin sisälle museoon. Ja kyllä, museossa kiertely tapahtui niissä ryhmissä, joihin meidät jaettiin siellä ulkona.

Museo itsessään oli tosi mielenkiintoinen. Ulkoa se näytti kutakuinkin tältä:

Neljän tornimaisen palkin päälle rakennettu älytön rakennus, joka toi mieleen enemmän jonkin Star Wars linnakkeen kuin museon. Jälleen täytyy vain hämmästellä japanilaista arkkitehtuuria.

No kuitenkin, museossa oli paljon nähtävää, ja paljon jäi myös vielä näkemättä, sillä jouduttiin Sonjan kanssa poistua paikalta hieman aiemmin, koska meillä oli illaksi sovittua menoa. (Ja JOS ei ois tarttenut odotella niin kauan siinä ulkona, niin oltaisiin varmasti keretty kierrellä siellä museossakin enemmän!!:D) Ainiin! Vielä yksi jännä juttu tähän museokeissiin! Ilmoitettiin Sonjan kanssa, että nyt on tilanne se, että pitäisi poistua vähän etukäteen. Siinä vaiheessa yks niistä järkkärityypeistä pyysi yhtä niistä japanilaisista saattamaan meidät juna-asemalle siltä varalta, ettei me vain eksyttäisi. Siinä vaiheessa mä olin taas ihan kysymysmerkkinä: Ajatteleeko ne että me eksytään sillä matkalla, joka olikin hurjat 300m? Tai jos eksyttäisi, niin ettei osattaisi kysyä tietä? No, saatiin kuitenkin vakuutettua ne, että kyllä, löydämme reitin asemalle ja vieläpä oikeaan junaankin ilman, että joku lähtee mukaan saattamaan. Ja niin ihmeelliseltä kuin tuo niiden menettely länkkäristä tuntuukin, niin oikeasti siihenkin löytyy ihan järkeenkäypä selitys: Tapahtuman järjestäjät kokee olevansa vastuussa kaikista osallistujista (samalla tavoin kuin sempai on vastuussa kôhaistaan). Saattaminen on pienempi homma kuin sen tilanteen selvittäminen, jos me oltais eksytty.

Mutta se siitä museosta! Muita mukavia sattumia viime ajoilta on esimerkiksi oma polkupyörä! (Kuvaa ei oo vielä, mut ehkä lähiaikoina tulossa!) Hain sen perjantaina, ja pääsin onneksi samantien polkemaan sen Yoyogista tänne Nakanoon n. 4km matkan. Ja ette uskokaan, miten kiva oli pitkästä aikaa päästä polkemaan! :) Paitsi että kun ajoin poliisiaseman ohi, siinä pihalla päivystänyt poliisisetä huusi vaan hieman äkäisesti "Raito! Raito!" eli että valo ois pitänyt olla päällä, koska oli jo pimeää. Mullahan ei tietenkään ollut, eli päätin vain polkea tukka putkella pakoon, sillä olin jo melkein kotona. :D Tänään sitten kävin rekisteröimässä sen pyörän omiin nimiini läheisessä pyöräliikkeessä. Pyörän rekisteröinti Japanissa on kai pakollista, sillä jos poliisi pysäyttää sut, eikä sulla oo rekisteröintitodistusta, ne voi takavarikoida pyörän (tai viedä sut kuulusteltavaksi/sakotettavaksi poliisikopille?). En oikeen tiennyt, miten se pyörän rekisteröinti oikeen tapahtuu, kun toi mun pyörä on ostettu käytettynä. Mut kaikki meni oikein mainiosti, ja ne sedät täytti renkaat ja öljysi ketjut ja lukotkin siinä odotellessani. On kiva huomata välillä, että asioiden hoitaminen japaniksi onnistuu jo melko sujuvasti. :)

Tänään käytiin myös shoppailemassa tässä lähellä olevassa Home Centerissa, eli vähän Kodin Anttilan tyyppisessä isossa marketissa. Ostettiin jotain tarpeellisia tarvikkeita kotiin, ja sit sain vihdoin ihanat talvitohvelit tänne kotiin!

En taida uskaltaa kirjoittaa enempää tällä kertaa, tästä on nytkin tullut jo melkoinen maratonpostaus! Ja kellokin lähentelee yhtä yöllä, eli nukkumaanmenoaika on mennyt jo ajat sitten. Oyasumit siis tältä erää!

旬 ja syksy.

Ilmat on pikkuhiljaa viilenneet myös täällä itäisessä pääkaupungissa. Sehän tietää sitä, että saa hyvällä omalla tunnolla kääriytyä lämpimiin huiveihin ja laittaa sisällä villasukat jalkaan (tosin itsehän oon tehnyt sitä jo syyskuusta saakka, hehe). Syksyn saapuminen tietää myös ruska-aikaa! Odotan sitä, että pääsen näkemään omin silmin jotain tällaista:

Japanilaiset vaikuttaisivat arvostavan kaikkea sitä, mitä voi kutsua sanalla shun 旬, eli "seasonal food". Syksyllä näitä ovat esim. hedelmistä viinirypäleet, päärynät, omenat ja melonit (jotka voi parhaimmillaan maksaa 20-30 euroa kappale, hullua!). Sen lisäksi esim. kastanjat (ja kastanjaleivonnaiset) on myös näkynyt syksyllä kahviloiden kakkuvalikoimissa, kuten myös Halloweenin aikaan kurpitsa-asiat. Ja kai shunissa voi olla myös kalat tai muut tuotteet...sienet? Mut mua lähinnä kiinnostaa ne hedelmät. Ja kakut. :D
Kakuista puheenollen, oltiin taannoin yhden Japanissa reissanneen suomalaisen järkkäämillä illanistujaisilla, ja sinne yks japanilainen tyyppi toi pari rasiaa Halloween-donitseja (tottakai kurpitsa-kreemitäytteellä):

Muita viimeaikojen tapahtumia: Soukei-sen, eli Wasedan ja Keion yliopistojen välinen baseball-ottelu. Suurta tunnetta ja urheiludraamaa, kun arkkiviholliset kohtaavat pelikentillä. Välillä tuntui, että se kannustusurheilu oli vähintäänkin yhtä suuressa osassa kuin itse peli.

Joudun myös hautaamaan yhden salaisen haaveeni. Olisin halunnut liittyä Wasedan cheerleader-klubiin, mutta siellä baseball-ottelussa pääsin lähietäisyydeltä seuraamaan sitä cheerleadereiden toimintaa, ja pakkohan se oli myöntää: en missään olosuhteissa ikinä vois laittaa päälle niitä vaatteita, ja niin lyhyttä hametta mitä niillä tytöillä oli. Ja niin, tiedän että on tyhmä verrata itseä japanilaiseen ruumiinrakenteeseen, mutta niiden cheerleadereiden vyötärö näytti olevan about samaa luokkaa kuin mun yhden (1) reiden ympärysmitta! Käsittämätöntä. Että se siitä cheerleader-urasta sitten.

Mutta iloisempiin uutisiin: Oon lähes polkupyörän onnellinen omistaja! Ostan käytettynä kaverin kaverilta vanhan mamacharin eli naisten polkupyörän. Oli tarkoitus hakea se jo keskiviikkona, mutta myyjäosapuolen yllättävän esteen vuoksi asia siirtyi ensi viikolle. Mutta pian pääsen siis toivottavasti viilettämään pitkin Tokion katuja! En kyllä oo ihan varma kenen pitää olla enemmän varuillaan; mun vai niiden jalankulkijoiden! :D