五月病

Tiedättekö sen tunteen, kun loman jälkeen paluu takaisin arkeen, töihin ja opiskeluun on super uuvuttavaa. Sitä on liikkeellä, ainakin täällä Japanissa, ja sille on muuten nimikin, gogatsubyo (五月病). Toukokuun alussa ollut Golden Week (viikon sisällä useita peräkkäisiä kansallisia vapaapäiviä = viikko lomaa, jee) on takana ja viikon verran on jo yritetty palautua opiskelurytmiin. Eli siinä missä suomalaiset opiskelijakollegat alkavat virittäytyä kesätöihin ja lomatunnelmiin, täällä Japanissa yliopisto-opiskelijoilla opiskelutahti sen kun kiihtyy. Reilun viikon päästä on ensimmäiset mid-term kokeet, minkä pitäisi varmaankin alkaa myös suunnitella erään kurssin esitelmän aihetta ja sisältöä. Ja vaikka mulla on luentoja vain maanantaista torstaihin, vaikuttaa siltä, että kyllä sitä työtä ja tehtävää riittää näissäkin kursseissa mitä oon ottanut. Ja keskiviikot ja torstait luennot alkaa jo yhdeksältä, eli kohtalaisen aikaisilta aamuherätyksiltäkään ei voi välttyä.

Ja niin! Oon tsempannut sen pyöräilyn kanssa! Koulumatkat Nakanosta Wasedaan taittuu näppärästi pyörällä nykyisin. Aluksi aikaa meni melkeen 40min, kun ajelin pyöräteitä jalankulkijoiden seurassa, mutta nykyisin riittää 25 minuuttia, kun oon löytänyt paremman reitin ja siirtynyt autokaistoja pitkin ajelemaan. Tosin siinä on joka kerta oma jännityksensä ja pelkonsa, kun tukka putkella ajelee autojen kanssa. Liikenne on ihan hullua, ja taksit varsinki on ihan törkeitä kun ne ei yhtään katso, että meinaako ne kiilalta meitä pyöräilijöitä. Pyöräilykypärä ois mukava, mutta harmi vaan kun oon nähnyt ainoastaan pikkulasten malleja. :/

Mun mama-chari ♥!

Uljas, mutta hieman ulkoilmaa ja säitä nähnyt ja kokenut polkupyöräni päätyi mulle käytettynä kaverin kaverin kautta. Ruosteinen kori on aika törkeen näkönen, ja ruosteessa on myös tuo penkin alla oleva tanko. Mutta hyvä tuolla on ajaa, kuusi vaihdettakin löytyy! Ja tosiaan maksoi vain 3000 jeniä (+500 jeniä rekisteröintiin). Laskin muuten, että viikon koulumatkoissa säästän 1280 jeniä, jos kuljen pyörällä. Ei se nyt niiiin paljon oo säästöä, mut esim kolmessa kuukaudessa tulee jo 150-200 euroa säästöä! Mitä kaikkea sillä rahalla voikaan ostaa!

En muista kirjoitinko syksyllä siitä meidän vuotavasta katosta. No, joka tapauksessa. Tuossa toisessa huoneessa oli katossa sellainen pieni musta aukko, josta kaatosateella vuoti vettä. Me valitettiin siitä tuonne vuokrafirmaan ja niiden talkkarit kävi kattoon sitä ja lupas tehdä asialle jotain. Ei ne kyllä tehny mitään, ja siksipä nyt vähän aikaa sitten kun oli sateisia päiviä, sieltä tuli taas vettä. No, ei muuta kuin taas valittamaan tuonne sedille, ja taas ne kävi katsomassa sitä ja lupasivat tehdä asialle jotain. Sovittiin sitten, että ne tänään tulee fiksaamaan sen reiän kun minä ja Sonja ollaan pois kotoa. Sanoin Sonjalle lähtiessä, että "No ne varmaan peittää sen jollain valkosella teipillä, ja ajattelee ettei ongelmaa ole, jos sitä ei nää." Arvaattekin varmaan millainen lopputulos odotti, kun palattiin kotiin. :D

Valkoista teippiä reiän päällä, mutta sen lisäksi kattoon on ilmestynyt mystinen luukku! Mitä se tarkoittaa? Se on niin pieni ettei siitä mahdu ihmistä, ehkä pää tai käsi, mut miten sen kautta voi mitään tehdä? En ymmärrä! Voin sanoo että mulla on huonot vibat tästä...

Tuolla nurkassa on nähtävissä se kastunut kohta, joka on peitetty teipillä. Epäilyttävää.

En myöskään oo tainnut laittaa ikinä mitään kunnon kuvia meidän kämpästä, joten tähän loppuun vielä pari sellaista.

Meidän polaroid-seinä! Myös nähtävillä tämän talon Kamidana, eli meidän tapauksessa The Internet!

MyRoom! Miettikää, oon kohta vuoden eläny talossa, jossa on maailman rumimman väriset verhot ja jonka ikkunoista ei näe ulos. 

The Japanese style of (insert word here).

The Japanese style of riding a bike: Jatkuva jarrutusvalmius ja sormi valmiina ringring rimputtamaan kelloa jalankulkijoille. 

Jos ei ole autoja tai ruuhkaa, autokaistalla ajaminen ei ole niin pelottavaa, kuin etukäteen luulisi. Ja jos ei ole jalankulkijoita, on ihan kivaa ajaa myös siellä jalkakäytävällä. Jalankulkijat täällä kävelee miten lystää, eivätkä noudata minkään sortin logiikkaa omissa väistöliikkeissään. Ennen kuin olin itse kertaakaan ajanut täällä pyörällä, ihmettelin, miksi ne pyöräilijät poukkoilee mihin sattuu pyörinensä, mutta tänään tajusin, että ei siinä oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin väistää sinne, mihin kerkeää, jotta väistäisi törmäyksen. Reilu viiden kilometrin koulumatka kesti sellaiset 40 minuuttia juurikin sen takia, että jalankulkijoiden keskellä ei vain voi painella menemään niin lujaa kuin tahtoisi. Mutta olipa kuitenkin mukava vaihteeksi mennä pyörällä kouluun! :) Ehkä tätä kaupunkiakin osaa hahmottaa vähän uudella tavalla, kun kulkee tuon matkan muulla kuin junalla.

The Japanese style of building houses: Eristyksistä viis, kiertoilma ennen kaikkea. 

Oon varmasti valittanut tästä aiemminkin, mutta japanilaiset talot on tosi kylmiä sisältä. Heti kun ulkoilma vähänkin viileni, on sisälämpötila myös laskenut samaa tahtia. Mietin aiemmin, että miten täällä ei osata eristää taloja kunnolla, mutta nyt syy tähän on selvinnyt (kiitos arkkitehti C:n)! Japanissa talot rakennetaan siten, että niissä pääsee ilma kiertämään helposti. Kesä-heinäkuu on täällä sadekauden(?) takia niin kostea, että ruokatarvikkeet eivät säily täällä juuri ollenkaan. Mutta koska talot on rakennettu ilman kunnon eristyksiä, ilma pääsee kiertämään, eikä kaikki pilaannukaan kesällä niin nopeasti. Eli mieluummin kärsitään talvikuukaudet kylmästä, kuin kärsitään pilaantuvista elintarvikkeista kesällä? Hienoa sinänsä, mutta en kyllä ihan tykkää tästä sisällä värjöttelemisestä. Tarvitsisin ehkä jonkun retkeilymakuupussin taikka oman lämpöpatterin tänne. :/

Ja vielä yksi, ennenkuin meen nukkumaan.

The Japanese style of a university campus map:

Ja nyt nukkumaan, että jaksan pysytellä hereillä huomenna ja kuunnella luentoa The Japanese style of managementista. (Vai majoneesista? Ei olla Sonjan kanssa ihan varmoja sen proffan englanninkielestä ja lausumisesta, haha.) Huoh.

What are we waiting for?

Terveisiä marraskuisesta Tokiosta! Tänään lämpötila hyppäsi yllättäen jälleen sinne +20°C tienoille, ja koska päivällä paistoi aurinko, ei tarttenu edes takkia.
Nyt olis kai paikallaan jonkin sortin tilannepäivitys pitkästä aikaa. Joten nyt seuraa sekalaisessa järjestyksessä viime viikkojen tapahtumia.

Osallistuin WIC:n (Waseda International Club, jonka tapahtumissa ollaan aika paljon oltu mukana) järjestämään ekskursioon Edo-Tokyo museoon, jossa siis nimen mukaisesti Tokion historiaa. Täytyy myöntää, että en oo aiemmilla reissuillani pahemmin museoissa ollut, joten se olikin varsin mielenkiintoinen kokemus.

Ensinnäkin, se museoreissu alkoi kokoontumisella Wasedan Ookuma-auditoriolla. Tapahtuman organisoinut WIC on siinä mielessä perinteinen japanilainen opiskelijaklubi, että kaikki toiminta noudattaa jotain länsimaiselle ihmiselle käsittämättömiä toimintamalleja. No jokatapauksessa. Hieman mattimyöhäisiä odoteltuamme koko museoretkelle osallistunut 40~50 hengen ryhmä siirtyi sieltä auditolta museolle. Ja museon ulkopuolelle sitten jälleen kokoonnuttiin suurena ryhmänä odottelemaan sisälle menoa. Niin, odoteltiin. Ensin kymmenen minuuttia, sitten toiset kymmenen. Ja kolmannen, neljännen kerran kymmenen minuuttia. Mulle ei aluks oikeen välähtänyt että mitä siinä nyt odoteltiin. Voinen myöntää, että sellainen epämääräinen odottelu ei ehkä ole mun vahvimpia puolia, joten jossain vaiheessa kysyin joltain japanilaiselta, että mitähän tässä on tapahtumassa ja mitä me oikein odotellaan. Vastaus oli epämääräinen: odotellaan vielä hetki, kohta päästään sisälle (eli ts. se ei itsekään oikein tiennyt tai osannut/halunnut(?) vastata).  Hetken havainnoinnin jälkeen huomasin, että ne järjestäjä/vastuuihmiset palaveerasivat siellä keskenään, että miten niin suuren ryhmän olisi kätevin ostaa liput ja mennä sisälle. Ratkaisu oli jakaa se porukka kahdeksaan pienempään ryhmään, joilta sitten kerättiin sisäänpääsymaksut ja joille joku järkkääjistä haki pääsyliput. Jotenkin käsittämätöntä oli se, että järjestäjät eivät itsekään näyttäneet olleen yhtään etukäteen miettineet, miten näin suurten ryhmien kanssa olisi parasta menetellä. Ulkopuolisen havannoinnin perusteella myös vaikutti, ettei kukaan voinut yksinään päättää toimintamallista, vaan se piti pitkällisen yhdessä pohdinnan jälkeen päättää. Vihdoin, liki kahden tunnin päästä siitä kun lähdettiin auditoriolta päästiin vihdoin sisälle museoon. Ja kyllä, museossa kiertely tapahtui niissä ryhmissä, joihin meidät jaettiin siellä ulkona.

Museo itsessään oli tosi mielenkiintoinen. Ulkoa se näytti kutakuinkin tältä:

Neljän tornimaisen palkin päälle rakennettu älytön rakennus, joka toi mieleen enemmän jonkin Star Wars linnakkeen kuin museon. Jälleen täytyy vain hämmästellä japanilaista arkkitehtuuria.

No kuitenkin, museossa oli paljon nähtävää, ja paljon jäi myös vielä näkemättä, sillä jouduttiin Sonjan kanssa poistua paikalta hieman aiemmin, koska meillä oli illaksi sovittua menoa. (Ja JOS ei ois tarttenut odotella niin kauan siinä ulkona, niin oltaisiin varmasti keretty kierrellä siellä museossakin enemmän!!:D) Ainiin! Vielä yksi jännä juttu tähän museokeissiin! Ilmoitettiin Sonjan kanssa, että nyt on tilanne se, että pitäisi poistua vähän etukäteen. Siinä vaiheessa yks niistä järkkärityypeistä pyysi yhtä niistä japanilaisista saattamaan meidät juna-asemalle siltä varalta, ettei me vain eksyttäisi. Siinä vaiheessa mä olin taas ihan kysymysmerkkinä: Ajatteleeko ne että me eksytään sillä matkalla, joka olikin hurjat 300m? Tai jos eksyttäisi, niin ettei osattaisi kysyä tietä? No, saatiin kuitenkin vakuutettua ne, että kyllä, löydämme reitin asemalle ja vieläpä oikeaan junaankin ilman, että joku lähtee mukaan saattamaan. Ja niin ihmeelliseltä kuin tuo niiden menettely länkkäristä tuntuukin, niin oikeasti siihenkin löytyy ihan järkeenkäypä selitys: Tapahtuman järjestäjät kokee olevansa vastuussa kaikista osallistujista (samalla tavoin kuin sempai on vastuussa kôhaistaan). Saattaminen on pienempi homma kuin sen tilanteen selvittäminen, jos me oltais eksytty.

Mutta se siitä museosta! Muita mukavia sattumia viime ajoilta on esimerkiksi oma polkupyörä! (Kuvaa ei oo vielä, mut ehkä lähiaikoina tulossa!) Hain sen perjantaina, ja pääsin onneksi samantien polkemaan sen Yoyogista tänne Nakanoon n. 4km matkan. Ja ette uskokaan, miten kiva oli pitkästä aikaa päästä polkemaan! :) Paitsi että kun ajoin poliisiaseman ohi, siinä pihalla päivystänyt poliisisetä huusi vaan hieman äkäisesti "Raito! Raito!" eli että valo ois pitänyt olla päällä, koska oli jo pimeää. Mullahan ei tietenkään ollut, eli päätin vain polkea tukka putkella pakoon, sillä olin jo melkein kotona. :D Tänään sitten kävin rekisteröimässä sen pyörän omiin nimiini läheisessä pyöräliikkeessä. Pyörän rekisteröinti Japanissa on kai pakollista, sillä jos poliisi pysäyttää sut, eikä sulla oo rekisteröintitodistusta, ne voi takavarikoida pyörän (tai viedä sut kuulusteltavaksi/sakotettavaksi poliisikopille?). En oikeen tiennyt, miten se pyörän rekisteröinti oikeen tapahtuu, kun toi mun pyörä on ostettu käytettynä. Mut kaikki meni oikein mainiosti, ja ne sedät täytti renkaat ja öljysi ketjut ja lukotkin siinä odotellessani. On kiva huomata välillä, että asioiden hoitaminen japaniksi onnistuu jo melko sujuvasti. :)

Tänään käytiin myös shoppailemassa tässä lähellä olevassa Home Centerissa, eli vähän Kodin Anttilan tyyppisessä isossa marketissa. Ostettiin jotain tarpeellisia tarvikkeita kotiin, ja sit sain vihdoin ihanat talvitohvelit tänne kotiin!

En taida uskaltaa kirjoittaa enempää tällä kertaa, tästä on nytkin tullut jo melkoinen maratonpostaus! Ja kellokin lähentelee yhtä yöllä, eli nukkumaanmenoaika on mennyt jo ajat sitten. Oyasumit siis tältä erää!